Suru

Eilen sain kuulla ihania vauvauutisia. Hyvä ystävä monen vuoden takaa sai kolmannen lapsen; Terveen ja oih, niin kauniin tyttövauvan. Eilen ihailin kuvaa facebookissa. Emme ole pitäneet yhteyttä lähiaikoina muutamaa viestin vaihtoa lukuun ottamatta, mutta yhteisten ystävien kautta olemme kokoajan olleet kartalla toistemme kuulumisista ja puolin ja toisin varmasti tiedämme kuinka paljon toinen välittää ja olemme toistemme ajatuksissa, vaikkei yhteyttä ahkerasti pidetäkään. Raskausajat ovat menneet päällekkäin ja kokoajan olen ollut tietoinen kuinka heillä Suomen toisen puolella sujuu, ja uskon heidän myös tietävän meidän kuulumiset.

Eilen toivoin voivani olla läsnä. Toivoin voivani jakaa heidän elämänsä onnellisimpia hetkiä heidän kanssaan. Ikäväkseni se ei ole mahdollista. Onnittelut sain kuitenkin toimitettua perille ihan henkilökohtaisesti. Toivotin onnea koko perheelle täydestä sydämestäni.

Hetki sitten sain puhelimeeni viestin. Tämä pieni enkeli on tänään jättänyt meidät. Hän on lentänyt toisten kaltaistensa luo ihan liian pian. Ihan liian vähän aikaa sai hän olla vanhempiensa ilona ja aurinkona.

Tämä vetää täysin sanattomaksi. Eihän sellaista vain tapahdu. Ei voi eikä saa tapahtua. Kunpa voisin tehdä tai sanoa jotain mikä veisi pois edes osan tuon perheen surusta. Kunpa voisin tehdä jotakin.. Nyt lähetän lähettipalvelun kautta kukkia tuolle pienelle enkelilapselle ja hänen perheelleen. Toivottavasti se kertoo kuinka he ovat ajatuksissani ja kuinka tekisin enemmän jos se olisi suinkin mahdollista.

En osaa kuvata tunnettani. Sanaton itku näkyy päälle päin.