torstai 4. lokakuuta 2012

Ero(tus)..

Mä olen taas ottanut vähän etäisyyttä blogimaailmaan. Alkoi tuntumaan siltä, että samoja asioita joutuu jauhamaan kokoajan. On erittäin hyvä että minulla on ihmisiä ympärillä kenelle puhua. Niin alan ammattilaisia kuin ystäviäkin. Lisäksi en yhtään aliarvioi blogin merkitystä purkukanavana. Sitten siinä vaan kävi niin, että minusta alkoi tuntumaan, että mua säälitään. Kuunnellaan säälistä ja jokaisessa puhelussa piti nyt kertoa yhtäkkiä kaikki parisuhteen käänteet kaikille. Lisäksi kävi terapauttia ja olisi ehkä sen miehenkin kanssa pitänyt jutella. Sitten se vain jäi. Tänne kirjoittaminen, nimittäin. Tuli kai parisuhdeongelmien yliannostus.

Vähän päivitystä meidän tilanteesta. Paljon on taas tapahtunut ja ehkä jotain uuttakin opittu. Onko se hyvästä vai pahasta niin sitä en vielä osaa sanoa. Mielialat ovat vaihtelevia ja olotila heittelee laidasta laitaan.
Pari viikkoa sitten mies lähti keskiviikkoiltana baariin (oli sairaslomalla). Torstaina mulla puhkesi autosta rengas, juuri kun oli aika hakea esikoinen eskarista. Yritin tietysti miehelle sitten soittaa, mutta eihän hän puhelimeen vastannut. Ei ollut tullut yöksi kotiinkaan, mikä sinänsä baari-iltojen päätteeksi on suht normaalia hänelle. Asiasta on koo parisuhteemme ajan väännetty kättä ja loppujen lopuksi olen antanut periksi sen verran, että voi olla yötä pois kunhan ilmoittaa siitä minulle (esim tekstiviesti), ettei minun tarvitse huolestua. Lisäksi miehellä on myös paha tapa olla vastaamatta puhelimeen.

Keskiviikkona hän ei ilmoittanut, ettei tule yöksi kotiin. Torstaina hän ei vastannut puhelimeen. Hän ei myöskään koskaan vaivautunut soittamaan minulle takaisin. Perjantaina puolenpäivän aikoihin hän tuli kotiin. Aikani odottelin, että jospas sieltä jonkinmoinen selitys tai anteeksipyyntö tulisi, mutta kun ainoat sanat mitä miehestä irtosi oli "Moi." ja myöhemmin "Mitä tuijotat?", en jaksanut minäkään selitellä sen enempiä vaan kun tiesin että on samana päivänä lähdössä viikonlopuksi reissuun niin totesin vain että voi jättää avaimet keittiön pöydälle kuin lähtee.

Dramaattista tai ei, mutta näin tapahtui meidän erilleen muutto. Viimeinkin.

Tästä on nyt pari viikkoa aikaa ja viime viikolla mies kävi nukkumassa yhden yön meidän sohvalla ja tällä viikolla kaksi. Hänellä ei edelleenkään ole asuntoa, mutta päätin etten ala häntä pysyvästi säälistä majoittamaan. Mikäli niitä yöpaikkoja on vuosien varrella aina baari-iltojen päätteeksi löytynyt, niin eiköhän hän jonkun paikan löydä jatkossakin. Yksi ilta hänen kanssaan meillä meni ihan ok. Yritin viritellä keskustelua ja hän keskittyi viettämään aikaa niin minun kuin lapsenkin kanssa. Tällä viikolla kaksi iltaa olikin jo sitten liikaa. Ensimmäinen meni taas suht ok, mutta toisen illan istui vain tietokoneella. (Inhoan tätä yli kaiken!! Ja hän tietää sen.)

Kahden viikon aikana olemme tapaamisten lisäksi jutelleet 2 kertaa puhelimessa (n. 30sek-1min kerrallaan) ja vaihtaneet pariin otteeseen kuulumiset facebookissa, sillojnkin lähinnä hänen siskostaa joka sai tyttövauvan viime lauantaina.

Onhan se ollut ihan kiva kun on täällä ollut. On vienyt lapsen eskariin pari kertaa ja asensi mun tietokoneeseen virusturvan joka oli päässyt vanhenemaan. Tällaisia käytännön asioita. Mutta huomaan, ettei meidän välillä tunnu olevaan mitään romanttisia tunteita. Minulla ei ole häntä ikävä (paitsi joissain käytännön asioissa), minulla on ikävä jotain seuraa. Mutta ihan kuka tahansa kavereistani kelpaisi ja varmasti mieluummin kuin juuri hän. Hän ei saa miussa aikaan mitään suurta tunteiden paloa, epätoivoa tai oikeastaan yhtään mitään tunteita.

Olen tätä asiaa nyt pohtinut tässä parin päivän ajan. En keksi muuta selitystä tunteideni totaaliseen katoamiseen ihan yhtäkkiä kuin luottamuksen häviämisen. Hän on nyt muutaman kerran valehdellut minulle ja perheterapeuteille. Tämä ehkä lisännyt epäluottamusta entisestään. Päällimmäisenä syynä epäluottamuksen syntyyn on kuitenkin tunne siitä että hän oli meitä jättämässä kun ilmoitti yhtäkkiä että muuttaa pois (vaikkei sitten niin saanutkaan aikaiseksi tehtyä). Toinen potenttiaalinen vaihtoehto tunteiden häipymiselle on luottamuksen puutteeseen liittyen, että olen vain sulkenut itseltäni nämä tunnekanavat. En anna itselleni lupaa tuntea mitään, koska uskon, että hän vain satuttaisi meitä uudelleen. Mene ja tiedä.

Meillä on kuitenkin näin ihan hyvä minä ja lapsi kertaa yksi ja puoli :)

"Puolikas" voi kans ihan hyvin. Neuvolalääkärillä käytiin ja eipä siellä kummempia tullut ilmi. Paino oli noussut edellisestä käynnistä n.1kg. Syke kuului vahvasti ja kohtu oli "mukavasti pyöristynyt". RR oli hieman kohonnut edellisestä käynnistä, mutta edelleen ihan normilukemissa. Mittaus suoritettiin tosin heti sen perään kun olin lopettanut puheen mun ja miehen erilleen "muutosta". Eli saattoi olla vähän paineita nostattava puheenaihe juuri takana. Mies tuli myös neuvolaan ihan ominensa (pelkän muistutuksen perusteella neuvola-ajasta), mikä tietysti osoittaa jonkinmoista kiinnostusta ainakin lasta kohtaan.

Kiitokset tunnustuksista, niitä suoneille :) Teen tunnustuspostauksen ensi kerralla. Ajattelen, että kuulette mielummin ensin kuulumisemme ja sen että kaikki on ihan hyvin hiljaisuudesta huolimatta.