Meillä ei ihmeitä täällä ole oikeastaan tapahtunut. Miehen kanssa sain jonkin sortin välirauhan tehtyä eli kai olen saanut omia tunteita jotenkuten kasattua ja yritän taas ymmärtää toista. Vaikka helppoa se ei todellakaan ole. Inhoan itseäni kun taas se olin minä joka mykkäkoulun jälkeen oli sovintoa hiomassa. Niinhän se AINA menee. Ei mies koskaan mitään aloitetta sovintoon tee. Ei ole koskaan tehnyt. Ihan sama kumpi meistä oli se joka on väärin toiminut ja riidan aikaan saanut. Ehkä mä saan sovitteluista kiitosta seuraavassa elämässäni, koska nyt sitä ei ainakaan näytä heruvan.
Nooh, välirauha on ja se kai on pääasia. Yritetään elää suht normaalisti. Ilman läheisyyttä tai minkäänlaista "lempeä" tosin, mutta puhutaan toisillemme kuin ihmiset sentään. Mies on nyt osallistunut kotiutöihin todella kiitettävästi pari päivää, mikä on tosi hyvä koska mä oon ollut tosi väsynyt ja kiukkuinen sen myötä niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Sääliksi on käynyt lapsi-raukkaa.
Kaksi päivää vielä ekaa kolmatta jäljellä, sitten kai alettais olemaan suht turvallisilla vesillä raskauden suhteen, vaikka eihän sitä koskaan tiedä mitä sattuu ja milloin. Viimeksi tänään meinasi joku hullu teini ajaa mun päälle mopollaan. Säikäytti kyllä todella. Jos olisin ollut askeleen pidemmällä niin olisi osunut. Onneksi ei.
Maanantaina on ultra ja alustavasti puhuttiin, että sen jälkeen kerrottaisiin lapselle pikkusisaruksen tulosta. Toki on vielä aika pikä odotus isoveljellä edessä, mutta haluan myös kertoa muille ja en halua pitää lastani niin "tyhmänä", että hän olisi viimeinen joka ansaitsee tietää. Eikä tätä turvonnutta mahaa kyllä kauaa piilotellakaan. Siihen on alkanut ilmestyä hieman sellaista raskauspyöreyttä, eikä vain pelkkää yleistä turvtusta. Katselin vanhoja valokuvia ja ykkösestä oli minulla rv15 selkeä kumpu alavatsalla havaittavissa ja ilmeisesti samoilla mennään nytkin. Sanovat että toisissa raskauksissa maha tulee esiin ensimmäistä raskautta aiemmin, joten saa nähdä. Mietiskelin kyllä että onko se kohtu jo niin iso, että mahan kuuluu jo näillä viikoilla alkaa näkymään. Sikiö on 4-5cm (pää-perä) pitkä, joten täytyyhän kohdun halkaisijan olla silloin sitä isompi. Kaipa se sieltä pikkuhiljaa työntää läskejä ja muita kerroksia pois tieltään vaikka itse piilotteleekin tiukasti lantioluiden suojassa vielä. :)
Flunssa on nyt hieman helpottanut ja tietysti suuntasin tänään salille. Alkoi vain tuntumaan, että on parempi vaihtoehto treenata pikkuflunssassa kuin menettää järki täällä neljän seinän sisällä. Olo on ollut parempi koko päivän. Huomisaamu kai sen totuuden kertoo. Mulla on nyt hieman alkanut vaatimaan mietintätyötä tuo treenaaminen, kun olen pohtinut, että koska ja miten minun tulisi salitreeniäni alkaa muuttamaan. Soutamisen olen vähentänyt 10 alku- tai loppuverryttelyyn, normaalin 20-30 min sijasta. Vatsalihasliikeistä olen nyt luopunut kokonaan, koska kasvukivut tuolla kohdun seudulla todella kipeät ja jostain luin, ettei normaaleja vatsalihasliikkeitä suositella raskaana oleville. Aikomuksena selvittää mitä sitten voin tehdä. Myös alkaprässit yms joissa maha "rutistuu kasaan" alkavat pikkuhiljaa tuntumaan hieman epämukavilta. Juoksusta ja muusta tärinää aiheuttavasta liikunnasta luovuin jo ennen hoitojen alkua.
keskiviikko 29. elokuuta 2012
lauantai 25. elokuuta 2012
Vihainen
Flunssan suhteen tänään on ollu hieman helpompi päivä. Miehen kanssa mennään totaalista mykkäkoulua edelleen. Se yritti mulle alkaa muina miehinä juttelemaan eilen, mutta tyrmäsin sen heti alkunsa ja totesin, että mä en enää ala tähän. Sillon ku on mokannu niin se asia selvitetään ennen kuin mennään muihin keskustelun aiheisiin. Suuttui tästä, ei pyytänyt anteeksi.
Sain tänään vähän siivoiltua, hieman taisin tuota lapsityövoimaa hyväksi käyttää, ja hiljaisuus retriittiä miestä kohtaan uhmasin sen verran, että komensin sen imuroimaan olohuoneen ja makkarin. Mitään se ei ole tässä kämpässä tehnyt (jos ei sohvalla ja sängyssä makaamista lasketa) pitkään aikaan, joten jos nyt vielä toistaiseksi mun kämppistä leikkii niin saa kyllkä jotain se eteen tehdä. Mä oon oikeesti tosi ilkeä, mutta mä en oo nyt enää muutamaan päivään pessy sen pykkejä, vain omani ja lapsen. Samallahan ne siinä koneessa pyörisi, mutta periaatekysymys. Totesin sille yhtenä päivänä, että alan tehdä asioita sen hyväksi sitten ku sekin alkaa tehdä jotain meidän hyväksi. Tämä vaatteiden pesu nyt lienee ainoa tapa jolla voin sen osottaa. Kämppä nt on pidettävä suht kuosissa, koska täällä asutaan me muutkin. Miehen käyttämiä astioitakin potuttaa suuresti keräillä ympäri kämppää tiskikoneeseen, mutta en halua että alkvat haisemaan makuuhuoneessa tai olohuoneessa. Hän on siirtynyt syömään omia aikojaan, enimmäkseen iltaisin ja öisin. Ei syö meidän kanssa. Harvoin edes samaa ruokaa vaikka ruuat on vielä yhteisistä rahoista ostettukin tässä kuussa. Ensikuusta alkaen nekin on sitten omat. Tosin mies siis on edelleen muuttamassa kuun vaihteessa pois, joten pakko ollakin. Asuntoa ei ole kuitenkaan vielä saanut.
Mä tajusin eilen, että mun päällimmäinen tunne miestä kohtaa on viha. Mä olen niin vihainen sille. Hyvänä kakkosena seuraa pettymys. Mutta se viha. Olen niin vihainen, että se voi tehdä näin meille. Että se voi edes harkita jättävänsä meidät. Ja tässä huomaan asettavani itseni ja lapset uhrin asemaan, mitä missään nimessä en haluaisi. Mutta musta tämä on vain niin VÄÄRIN.
Sain tänään vähän siivoiltua, hieman taisin tuota lapsityövoimaa hyväksi käyttää, ja hiljaisuus retriittiä miestä kohtaan uhmasin sen verran, että komensin sen imuroimaan olohuoneen ja makkarin. Mitään se ei ole tässä kämpässä tehnyt (jos ei sohvalla ja sängyssä makaamista lasketa) pitkään aikaan, joten jos nyt vielä toistaiseksi mun kämppistä leikkii niin saa kyllkä jotain se eteen tehdä. Mä oon oikeesti tosi ilkeä, mutta mä en oo nyt enää muutamaan päivään pessy sen pykkejä, vain omani ja lapsen. Samallahan ne siinä koneessa pyörisi, mutta periaatekysymys. Totesin sille yhtenä päivänä, että alan tehdä asioita sen hyväksi sitten ku sekin alkaa tehdä jotain meidän hyväksi. Tämä vaatteiden pesu nyt lienee ainoa tapa jolla voin sen osottaa. Kämppä nt on pidettävä suht kuosissa, koska täällä asutaan me muutkin. Miehen käyttämiä astioitakin potuttaa suuresti keräillä ympäri kämppää tiskikoneeseen, mutta en halua että alkvat haisemaan makuuhuoneessa tai olohuoneessa. Hän on siirtynyt syömään omia aikojaan, enimmäkseen iltaisin ja öisin. Ei syö meidän kanssa. Harvoin edes samaa ruokaa vaikka ruuat on vielä yhteisistä rahoista ostettukin tässä kuussa. Ensikuusta alkaen nekin on sitten omat. Tosin mies siis on edelleen muuttamassa kuun vaihteessa pois, joten pakko ollakin. Asuntoa ei ole kuitenkaan vielä saanut.
Mä tajusin eilen, että mun päällimmäinen tunne miestä kohtaa on viha. Mä olen niin vihainen sille. Hyvänä kakkosena seuraa pettymys. Mutta se viha. Olen niin vihainen, että se voi tehdä näin meille. Että se voi edes harkita jättävänsä meidät. Ja tässä huomaan asettavani itseni ja lapset uhrin asemaan, mitä missään nimessä en haluaisi. Mutta musta tämä on vain niin VÄÄRIN.
perjantai 24. elokuuta 2012
Ärsyttävä flunssa ja mies..
Mulla on tosi paha flunssa. Olen juuri lähdössä apteekkiin tutkimaan mitä vaihtoehtoja raskaana olevalla on flunssan hoitoon. Sarvikuonon ajattelin ainakin hankkia.Ennen lähtöä ajattelin tulla kuitenkin purkamaan pahaa oloani tänne, kun ei ole ketään muutakaan..
Eilen illalla olin todella kipeänä ja kysyin sitten mieheltä, että jos voisi toimittaa eskarilaisen koululle töihin mennessään, kun lähtöajat sopivat yksiin kuitenkin. Jotta minä saisin nukkua vähän pitempään, kun koululle kävelyn jälkeen en koskaan enää unta saa vaikka kuinka olisin väsynyt. Hän lupasi. Kyseli vielä onko jotain erikoista muistettvaa tai tarvitseeko koululla tehdä jotain erikoista (ei ole nyt siis kesäloman jälkeen kertaakaan vienyt lasta..). Selitin hänelle asioiden kulun ja kehotin herättämään pojan seitsemältä, jotta ehtii syödä aamupalan ja hoitaa aamupesut ja muut ilman suurempaa kiirusta. Mies lupasi näin tekevänsä.
Aamulla kävin hereillä klo 7, ja huomasin molempien miesten vielä nukkuvan. Jatkoin torkkumista, mutta en uskaltanut syvempään uneen vaipua, en tiedä miksi. Ajattelin kuitenkin, että ehkä mies oli laittanut kellon soimaan vaikka vartin yli ajatellen että saa lapsen eskarikuntoon minua nopeammin.. kävin hereillä taas 7.20. Ei mitään. Lopulta kun avasin silmäni hieman yli puoli kahdeksan eikä vieläkään kumpikaan ollut herännyt, nousin ylös, herätin pojan, keitin puuron, "syotin" lapsen, huolehdin pesut ja vaatteet päälle. Tässä vaiheessa mies nousi ylös. Ei sanonut sanaakaan. Ei minulle, ei pojalle. Istui tietokoneelle. Lähdin viemään poikaa koululle ja kun palasin takaisin oli mies lähtenyt.
Juuri eilen illalla hänelle mainitsin, että en yhtään pidä siitä että hän ei osaa pyytää anteeksi. Siis pyytää toki siinä vaiheessa kun huudan/raivoan/muuten vain huomauatan hänen tehneen jotain väärin tai jättänyt jotain tekemättä. Siloin hän pyytää anteeksi. Mutta ei koskaan ilman minun mainintaa. Vaikka varmasti tietää mokanneensa ilman että minun tarvitsee asiaa hänelle erikseen mainita.
Tänäkin aamuna olisi herätessään voinut vain tokaista, että sori en herännyt, voin kyllä viedä pojan lähtiessäni, mene sä vaan takas nukkumaan ja mä oisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Ihmisiähän me kaikki ollaan ja vahinkoja ja erehdyksiä sattuu. Mutta jos hän on jotain luvannut ja ei sitä tee oli syy mikä hyvänsä niin tarvitseeko minun erikseen huomauttaa, ettet taaskaan tehnyt niinkuin lupasit jotta hän voi pyytää anteeksi. Nyt en aio sanoa mitään. Tuskin sanoo hänkään. Jatkossa en apua pyytele, vaikka pää kainalossa pitäisi koululle raahautua.
Ps. Kohta lähden labraan otattamaan verikokeet. Toivottavasti flunssa ei vaikuta niiden ottoon.. :/
Eilen illalla olin todella kipeänä ja kysyin sitten mieheltä, että jos voisi toimittaa eskarilaisen koululle töihin mennessään, kun lähtöajat sopivat yksiin kuitenkin. Jotta minä saisin nukkua vähän pitempään, kun koululle kävelyn jälkeen en koskaan enää unta saa vaikka kuinka olisin väsynyt. Hän lupasi. Kyseli vielä onko jotain erikoista muistettvaa tai tarvitseeko koululla tehdä jotain erikoista (ei ole nyt siis kesäloman jälkeen kertaakaan vienyt lasta..). Selitin hänelle asioiden kulun ja kehotin herättämään pojan seitsemältä, jotta ehtii syödä aamupalan ja hoitaa aamupesut ja muut ilman suurempaa kiirusta. Mies lupasi näin tekevänsä.
Aamulla kävin hereillä klo 7, ja huomasin molempien miesten vielä nukkuvan. Jatkoin torkkumista, mutta en uskaltanut syvempään uneen vaipua, en tiedä miksi. Ajattelin kuitenkin, että ehkä mies oli laittanut kellon soimaan vaikka vartin yli ajatellen että saa lapsen eskarikuntoon minua nopeammin.. kävin hereillä taas 7.20. Ei mitään. Lopulta kun avasin silmäni hieman yli puoli kahdeksan eikä vieläkään kumpikaan ollut herännyt, nousin ylös, herätin pojan, keitin puuron, "syotin" lapsen, huolehdin pesut ja vaatteet päälle. Tässä vaiheessa mies nousi ylös. Ei sanonut sanaakaan. Ei minulle, ei pojalle. Istui tietokoneelle. Lähdin viemään poikaa koululle ja kun palasin takaisin oli mies lähtenyt.
Juuri eilen illalla hänelle mainitsin, että en yhtään pidä siitä että hän ei osaa pyytää anteeksi. Siis pyytää toki siinä vaiheessa kun huudan/raivoan/muuten vain huomauatan hänen tehneen jotain väärin tai jättänyt jotain tekemättä. Siloin hän pyytää anteeksi. Mutta ei koskaan ilman minun mainintaa. Vaikka varmasti tietää mokanneensa ilman että minun tarvitsee asiaa hänelle erikseen mainita.
Tänäkin aamuna olisi herätessään voinut vain tokaista, että sori en herännyt, voin kyllä viedä pojan lähtiessäni, mene sä vaan takas nukkumaan ja mä oisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Ihmisiähän me kaikki ollaan ja vahinkoja ja erehdyksiä sattuu. Mutta jos hän on jotain luvannut ja ei sitä tee oli syy mikä hyvänsä niin tarvitseeko minun erikseen huomauttaa, ettet taaskaan tehnyt niinkuin lupasit jotta hän voi pyytää anteeksi. Nyt en aio sanoa mitään. Tuskin sanoo hänkään. Jatkossa en apua pyytele, vaikka pää kainalossa pitäisi koululle raahautua.
Ps. Kohta lähden labraan otattamaan verikokeet. Toivottavasti flunssa ei vaikuta niiden ottoon.. :/
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Huonoa onnea tilauksessa..?
Lähdin tänään kirpputorille piristämään mieltäni (shoppailuhan tunnetusti auttaa vaivaan kuin vaivaan) tai ehkä vain siitä yksinkertaisesta syystä että mulla oli kaikki leggingsit pesussa, eikä kaapissa olleista housuista tosiaan mahtunut jalkaan muuta kuin collegehousut. Eli heitin pyykkikoneen pyörimään ja suuntasin kirppikselle. No yllätyksenä tuskin tulee, että sieltä ois löytyny vaikka mitä ihanaakin ihanampia löytöjä. Keräsin kasaan kaikki suurinpiirtein oikeankokoiset äitiyshousut (jotka oli kaikki mustia, miksi??) ja suuntasin sovituskoppiin. Neljistä housuista mun päälle istui yhdet (mahalle toki jää vielä tilaa reilunlaisesti) eli ostin ne. Lisäksi mukaan tarttui kolme pitkänmallista neulepaitaa (mustia/musta-harmaita kaikki, miksi??), uusi p.o.p. masutuubi ja sitten tämä huonon onnen tilaus; Löysin nimittäin orgaanista puuvillaa olevan neulosliinan, joka oli ihan uuden veroinen ja maksoi niiiiin vähän, etten vain voinut vastustaa.. Hyi minua, Hyi, Hyi. Olen sättinyt itseäni pitkin päivää tuon reissun jäljiltä, toisaalta myös onnitellut, koska oli siellä paljon muutakin mitä olisin halunnut ostaa, mutta sain hillittyä itseni, mutta silti.. Mahaa on nyt nipistellyt pitkin iltaa eri tavalla kuin aiemmin ja mähän oon tietenki nyt ihan varma, että jotain pahaa on tapahtumassa, ja vain ja ainoastaan siksi kun menin ja ostin kantoliinan rv:lla 10+5.
Olenko minä ihminen?
Tämä teksti on kirjoitettu herkässä mielentilassa, eikä siksi sovi otettavaksi liian vakavasti.
Mä olen saannut koulutuksen kuunnella muita ja ymmärtää. Minut on opetettu olemaan tukena ja antamaan aikaa. Ammatissani minun tulee laittaa omat mielipiteet ja asenteet syrjään ja rajattomalla empatiakyvylläni asettua toisen asemaan ja auttaa ja hoitaa ja avustaa. Ja niin edelleen.
Nyt olen raskaana oleva hormoonihirviö joka ei tällä ko hetkellä ole töissä. Mies on masentunut ja sitä pitäisi ymmärtää. Mutta sanoinko jo että olen raskaana oleva hormoonihirviö?? Onko joku joskus maininnut kuinka raskausaikana mielialat vaihtelee? Ja silti mun pitäs olla nyt tässä niin kutsutussa parisuhteessa se vakaa ja järjestelmällinen, järkevästi ajatteleva osapuoli, niinkö? Koska mies on masentunut ja sitä täytyy ymmärtää. Sen hyväksi teen asioita, jotta sillä osi parempi olla ja se tulis iloisemmalle mielelle.
Mitä V****A tapahtui neuvolan esitteissäkin moneen kertaan mainituille "tuleva äiti tarvitsee huomiota" ja "viimeistään tässä vaiheessa tulevan isän on hyvä laittaa omat tarpeensa toiselle sijalle ja keskittyä odottavan äidin hyvinvointiin" ?????
Mä en todellakaan vaadi näitä. Mä en vaadi, että kukaan tekis mun puolesta yhtään sen enempää kuin ennenkään (vaik oishan se joskus kiva), mä en vaadi että mun hyvinvointi ois sen tärkeämpää kuin muidenkaan, paitsi tietysti että mun hyvinvointi on sama kuin kahden ihmisen hyvinvointi. Mutta S*****A sentään mä VAADIN, että mua kohdellaan niin kuin ihmistä! Mua ei tarvitse kohdella niinkuin vaimoa, jos siltä ei tunnu, mutta H******I sentään ihminen se minä kuitenkin olen. Jos sillä ei oo sulle paskankaan väliä, että mä kannan sun lasta sisälläni niin olkoon olematta, mutta ihminen mä silti olen. En mikään roskapussi, jonka voi dumpata tienreunaan kun siltä tuntuu ja kaivaa sieltä ne kuluneet vanhat villasukat pari viikkoa myöhemmin taas käyttöön, ku oli ne sitenki ihan kivat..
Kehotan nyt vielä lukemaan postauksen ensimmäisen lauseen uudelleen! Kiitos!
Mä olen saannut koulutuksen kuunnella muita ja ymmärtää. Minut on opetettu olemaan tukena ja antamaan aikaa. Ammatissani minun tulee laittaa omat mielipiteet ja asenteet syrjään ja rajattomalla empatiakyvylläni asettua toisen asemaan ja auttaa ja hoitaa ja avustaa. Ja niin edelleen.
Nyt olen raskaana oleva hormoonihirviö joka ei tällä ko hetkellä ole töissä. Mies on masentunut ja sitä pitäisi ymmärtää. Mutta sanoinko jo että olen raskaana oleva hormoonihirviö?? Onko joku joskus maininnut kuinka raskausaikana mielialat vaihtelee? Ja silti mun pitäs olla nyt tässä niin kutsutussa parisuhteessa se vakaa ja järjestelmällinen, järkevästi ajatteleva osapuoli, niinkö? Koska mies on masentunut ja sitä täytyy ymmärtää. Sen hyväksi teen asioita, jotta sillä osi parempi olla ja se tulis iloisemmalle mielelle.
Mitä V****A tapahtui neuvolan esitteissäkin moneen kertaan mainituille "tuleva äiti tarvitsee huomiota" ja "viimeistään tässä vaiheessa tulevan isän on hyvä laittaa omat tarpeensa toiselle sijalle ja keskittyä odottavan äidin hyvinvointiin" ?????
Mä en todellakaan vaadi näitä. Mä en vaadi, että kukaan tekis mun puolesta yhtään sen enempää kuin ennenkään (vaik oishan se joskus kiva), mä en vaadi että mun hyvinvointi ois sen tärkeämpää kuin muidenkaan, paitsi tietysti että mun hyvinvointi on sama kuin kahden ihmisen hyvinvointi. Mutta S*****A sentään mä VAADIN, että mua kohdellaan niin kuin ihmistä! Mua ei tarvitse kohdella niinkuin vaimoa, jos siltä ei tunnu, mutta H******I sentään ihminen se minä kuitenkin olen. Jos sillä ei oo sulle paskankaan väliä, että mä kannan sun lasta sisälläni niin olkoon olematta, mutta ihminen mä silti olen. En mikään roskapussi, jonka voi dumpata tienreunaan kun siltä tuntuu ja kaivaa sieltä ne kuluneet vanhat villasukat pari viikkoa myöhemmin taas käyttöön, ku oli ne sitenki ihan kivat..
Kehotan nyt vielä lukemaan postauksen ensimmäisen lauseen uudelleen! Kiitos!
tiistai 21. elokuuta 2012
Hankinnoista
Mä en ole uskaltanut vielä ostaa mitään (siis tarkoitan YHTÄÄN MITÄÄN) vauvalle. Monista muista blogeista olen lukenut, että tavaroiden ostelu on aloitettu jo ennen raskautumista, joskus jopa ennen yritystä. Monet ovat viimeistään plussatestin tehtyään käyneet ostamassa suloisen bodyn tai nutun tulokkaalle. Itse en ole uskaltanut.
En tiedä onko ihan typerää olla näin "taikauskoinen", mutta uskon suuresti sen tuovan huonoa onnea mikäli jo tässä vaiheessa alan haalimaan tavaroita kasaan. Toisaalta järki sanoo, että pitäisi jo aloittaa niin ei tulisi niin paljon hankittavaa sinne loppuraskauteen (=rahanmenoa). Järjen ääntä kuuntelematta olen kävellyt monien hyvin "tarjousten" ohi kirpputoreilla. Näistä ovat jääneet harmittamaan ehkä eniten; Siistejä äitiyshousuja koossani 2-3e/kpl, paitoja 1-2e/kpl, sekä uudenveroiset yhdistelmävaunut 40e ja uusi rintapumppu 5e. Vatsaavia tuotteita vastaaviin hintoihin tuskin tulen löytämään, sitten kun niitä lähden etsimällä etsimään. Nyt ei enää tee edes mieli mennä kirpputorille, kun en halua tehdä tällaisia "löytöjä".
Äitiysvaatteet nyt lienevät se ensimmäinen hankinta, jonka saan/joudun tekemään ja siihen nyt ei varmasti enää kovin kauaa mene. Toistaiseksi olen selvinnyt leggings+tunika yhdistelmillä ja ikivanhoilla college-housuilla. Muut housut ei enää mahdu jalkaan. Maha ei ole mitenkään kovin kasvanut, mutta turvotusta on aikas paljon ja edellisessä kirjoituksessani mainitsemani kesällä kertyneet pari kiloa varmasti eivät edesauta asiaa. Alavatsa on kuitenkin sen verran herkkänä, ettei mitään housuja, jotka vähänkin kiristää, vaan yksinkertaisesti pysty käyttämään.
Tämän aamun ajankuluksi päätin sitten tehdä listaa erinäisistä asioista joita vauvaa varten täytyy/haluan hankkia, osa ennen ja osa jälkeen synnytyksen. En varmaan mitään uskalla ostaa vielä pitkään aikaan, mutta kun aika koittaa niin onpahan minulla lista sitten ainakin valmiina..mikäli sinne saakka päästään.
Ja jos jollain on hyviä sivustoja, mistä kannattaa tarvikkeita katsella, missä tuotteet tavalla tai toisella parempia tai halvempia kuin lastentarvikeliikkeissä niin vinkatkaa ihmeessä. Tarkoituksena on ostaa suurin osa tavaroista kuitenkin käytettyinä, mutta mikäli uutta saa käytetyn kanssa samaan tai lähes samaan hintaan niin tietysti harkitsen silloin vakaasti uuden ostamista.
Mainittakoon nyt vielä että vaatteet olen jättänyt listasta pois.
Jos huomaatte jotain oleellista listastani uupuvan, niin mainitkaa toki :)
(Jotain pientä on tallessa esikoiselta, mutta pääsääntöisesti olen kaiken myynyt eteenpäin)
- Yhdistelmävaunut
- Turvakaukalo
- Pinnasänky
- Patja
- Pinnasuojus/-pehmuste
-Peitto (on jo!)
- Lakanoita
-"Pissalakana" (on jo!)
-Hupullisia pyyhkeitä (on jo!)
- Hoitopöytä
- Hoitoalusta (se pehmuste/suoja siihen pöydän päälle....)
- Kylpyamme ja siihen jalat
- Makuupussi
- Kantoliina (useampiakin jos opin niitä käyttämään)
- Itkuhälytin
- Rintapumppu
- Imetystyyny? (harkitsen vielä)
- Maidonkerääjä
- Rintakumi?
- Tuttipulloja
- Tutteja (pari kappaletta varalle)
- Harsoja tai muita rättejä
- Vakuutus (jo raskausaikana!)
- Lisäksi oheistavaraa (vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, vauvaöljy, talkki, sinkkivoide, Cuplaton-tipat, D-vitamiinitipat.. olikohan muuta?)
Osa yllämainituistakin voi tulla hankintaan vasta synnytyksen jälkeen, mutta seurravat ovat ainakin sellaisia, joiden hankinnalla ei ole mitään kiirettä ennen vauvan syntymää.
- Matkasänky
- Sitteri
- Syöttötuoli
- Matkarattaat
- Lelukaari/Jumppamatto
- Imetysliivejä
- Imetyspaitoja
Ja sitten jos mietitään vielä astetta pidemmälle niin lisäksi tarvitseen jossain vaiheessa pyörään istuimen ja lapselle pyöräilykypärän ainakin, mutta ehkä ei nyt tarvitse miettiä vielä ihan näin pitkälle.. :D
Paljon on hankittavaa, ja jotain oleellista olen varmasti vielä listasta unohtanutkin, mutta täytynee sitten lisäillä, jos tulee mieleen..
Muoks. Yksi "hankinta" on tehtynä. Ei saa valehdella. Ostin raskautumislahjaksi itselleni (ja ehkä vähän myös vauvalle) Bola-korun melko pian plussan jälkeen (en ole tosin vielä käyttänyt).
En tiedä onko ihan typerää olla näin "taikauskoinen", mutta uskon suuresti sen tuovan huonoa onnea mikäli jo tässä vaiheessa alan haalimaan tavaroita kasaan. Toisaalta järki sanoo, että pitäisi jo aloittaa niin ei tulisi niin paljon hankittavaa sinne loppuraskauteen (=rahanmenoa). Järjen ääntä kuuntelematta olen kävellyt monien hyvin "tarjousten" ohi kirpputoreilla. Näistä ovat jääneet harmittamaan ehkä eniten; Siistejä äitiyshousuja koossani 2-3e/kpl, paitoja 1-2e/kpl, sekä uudenveroiset yhdistelmävaunut 40e ja uusi rintapumppu 5e. Vatsaavia tuotteita vastaaviin hintoihin tuskin tulen löytämään, sitten kun niitä lähden etsimällä etsimään. Nyt ei enää tee edes mieli mennä kirpputorille, kun en halua tehdä tällaisia "löytöjä".
Äitiysvaatteet nyt lienevät se ensimmäinen hankinta, jonka saan/joudun tekemään ja siihen nyt ei varmasti enää kovin kauaa mene. Toistaiseksi olen selvinnyt leggings+tunika yhdistelmillä ja ikivanhoilla college-housuilla. Muut housut ei enää mahdu jalkaan. Maha ei ole mitenkään kovin kasvanut, mutta turvotusta on aikas paljon ja edellisessä kirjoituksessani mainitsemani kesällä kertyneet pari kiloa varmasti eivät edesauta asiaa. Alavatsa on kuitenkin sen verran herkkänä, ettei mitään housuja, jotka vähänkin kiristää, vaan yksinkertaisesti pysty käyttämään.
Tämän aamun ajankuluksi päätin sitten tehdä listaa erinäisistä asioista joita vauvaa varten täytyy/haluan hankkia, osa ennen ja osa jälkeen synnytyksen. En varmaan mitään uskalla ostaa vielä pitkään aikaan, mutta kun aika koittaa niin onpahan minulla lista sitten ainakin valmiina..mikäli sinne saakka päästään.
Ja jos jollain on hyviä sivustoja, mistä kannattaa tarvikkeita katsella, missä tuotteet tavalla tai toisella parempia tai halvempia kuin lastentarvikeliikkeissä niin vinkatkaa ihmeessä. Tarkoituksena on ostaa suurin osa tavaroista kuitenkin käytettyinä, mutta mikäli uutta saa käytetyn kanssa samaan tai lähes samaan hintaan niin tietysti harkitsen silloin vakaasti uuden ostamista.
Mainittakoon nyt vielä että vaatteet olen jättänyt listasta pois.
Jos huomaatte jotain oleellista listastani uupuvan, niin mainitkaa toki :)
(Jotain pientä on tallessa esikoiselta, mutta pääsääntöisesti olen kaiken myynyt eteenpäin)
- Yhdistelmävaunut
- Turvakaukalo
- Pinnasänky
- Patja
- Pinnasuojus/-pehmuste
-
- Lakanoita
-
-
- Hoitopöytä
- Hoitoalusta (se pehmuste/suoja siihen pöydän päälle....)
- Kylpyamme ja siihen jalat
- Makuupussi
- Kantoliina (useampiakin jos opin niitä käyttämään)
- Itkuhälytin
- Rintapumppu
- Imetystyyny? (harkitsen vielä)
- Maidonkerääjä
- Rintakumi?
- Tuttipulloja
- Tutteja (pari kappaletta varalle)
- Harsoja tai muita rättejä
- Vakuutus (jo raskausaikana!)
- Lisäksi oheistavaraa (vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, vauvaöljy, talkki, sinkkivoide, Cuplaton-tipat, D-vitamiinitipat.. olikohan muuta?)
Osa yllämainituistakin voi tulla hankintaan vasta synnytyksen jälkeen, mutta seurravat ovat ainakin sellaisia, joiden hankinnalla ei ole mitään kiirettä ennen vauvan syntymää.
- Matkasänky
- Sitteri
- Syöttötuoli
- Matkarattaat
- Lelukaari/Jumppamatto
- Imetysliivejä
- Imetyspaitoja
Ja sitten jos mietitään vielä astetta pidemmälle niin lisäksi tarvitseen jossain vaiheessa pyörään istuimen ja lapselle pyöräilykypärän ainakin, mutta ehkä ei nyt tarvitse miettiä vielä ihan näin pitkälle.. :D
Paljon on hankittavaa, ja jotain oleellista olen varmasti vielä listasta unohtanutkin, mutta täytynee sitten lisäillä, jos tulee mieleen..
Muoks. Yksi "hankinta" on tehtynä. Ei saa valehdella. Ostin raskautumislahjaksi itselleni (ja ehkä vähän myös vauvalle) Bola-korun melko pian plussan jälkeen (en ole tosin vielä käyttänyt).
maanantai 20. elokuuta 2012
Neuvolakuulumisia
Perjantaina pyörähdettiin neuvolassa (jonka jälkeen lähdettiin viikonlopuksi sukuloimaan, joten siksi päivityksen viivästyminen), josta tärkeimmät kuulumiset tässä:
17.8.2012 rv 10+0
paino 70,5 (eli kesän aikana noussut reilu pari kiloa, lähtöpainoksi ilmoitin 68, josta BMI 23)
RR 110/69 (matalahko, mutta mulle aika korkea, kun monesti jää yläpaineet sinne 100 kieppeille)
B-Hh (hemoglobiini) 140 (tosi hyvä)
Sykkeet saatiin kuulumaan 160+lyontiä/min
Saatiin ajat labraan (S-Tr1Seul+ Veriryhmä ja muut..?) 24.8., Ultraan 3.9. (jolloin siis rv12+3) ja Seuraava neuvola+lääkäri 24.9.
Saatiin myös iso kasa kaikenlaista lukemista ja oheiskrääsää, johon en reissumme vuoksi ole vielä ehtinyt tutustua kummemmin.
Mies kävi samalla reissulla mys hoitajalla ja sai ajan psyk lääkärille ens kuun alkuun ja neuvolassakin otettiin meidän tilanne puheeksi ja sieltä lupasi th olla yhteydessä johonkin perheterapeuttiin/perhetyöntekijään (tai joku semmonen..), joka ottaa sitten meihin yhteyttä ja hänen kanssaan olisi mahdollista päästä jutustelemaan, ilmeisesti suhteellisen lyhyellä jonotusajalla.
Eli elämä näyttää nyt ehkä hieman valoisammalta :)
17.8.2012 rv 10+0
paino 70,5 (eli kesän aikana noussut reilu pari kiloa, lähtöpainoksi ilmoitin 68, josta BMI 23)
RR 110/69 (matalahko, mutta mulle aika korkea, kun monesti jää yläpaineet sinne 100 kieppeille)
B-Hh (hemoglobiini) 140 (tosi hyvä)
Sykkeet saatiin kuulumaan 160+lyontiä/min
Saatiin ajat labraan (S-Tr1Seul+ Veriryhmä ja muut..?) 24.8., Ultraan 3.9. (jolloin siis rv12+3) ja Seuraava neuvola+lääkäri 24.9.
Saatiin myös iso kasa kaikenlaista lukemista ja oheiskrääsää, johon en reissumme vuoksi ole vielä ehtinyt tutustua kummemmin.
Mies kävi samalla reissulla mys hoitajalla ja sai ajan psyk lääkärille ens kuun alkuun ja neuvolassakin otettiin meidän tilanne puheeksi ja sieltä lupasi th olla yhteydessä johonkin perheterapeuttiin/perhetyöntekijään (tai joku semmonen..), joka ottaa sitten meihin yhteyttä ja hänen kanssaan olisi mahdollista päästä jutustelemaan, ilmeisesti suhteellisen lyhyellä jonotusajalla.
Eli elämä näyttää nyt ehkä hieman valoisammalta :)
torstai 16. elokuuta 2012
Äitiyspakkauksesta..
Kävin nyt selailemassa läpi tuota uutta äitiyspakkausta, joka eilen julkistettu. Siinä on kyllä ihan kivan näköisiä vaatteita, etenkin haalarit oli äitiyspakkauksen haalareiksi erittäin siedettävän näköisiä. Sitten aloin miettimään, että mitä mä siitä oikeasti käyttäisin ja tarvitsisin lapselle. Meillä on peitto, pyyhkeet, kynsisakset ja hiusharja (nämä olivat hydyllisimmät ensimmäisen lapsen kohdalla, ne mille oli eniten käyttöä). Vaatteet ja makuupussi puuttuu. Niitäkin tietysti tarvii. Noita vaatteita katsellessani aloin miettimään, että jos se on poika, mitä niistä käyttäisin? Jos se on tyttö, mitä niistä käyttäsin? ja kummasakin tapauksessa jäisi melkein puolet äp vaatteista käyttämättä. Sitten pohdin, että 140 eurolla saa kirpputorilta (ja ihan kaupoistakin) varmasti ison kasan vaatteita ja sen makuupussin hankittua. ja voi itse valita millaisia haluaa ostaa. Kirpputori shoppailuun aion panostaa, koska vauvojen vaatteet ei käytössä kulu, niin on ihan hullua maksaa niistä uutena hurjia summia. Plus, että niitä on AINA tarjolla myös kirppareilla. Kierrätys kunniaan nyt ainakin tässä tapauksessa. Eli näyttääpi siltä, että jää äitiyspakkaus meillä ottamatta. :) Onneksi on vielä rutkasti aikaa muuttaa mieltä jos siltä tuntuu..
(..ja taas tekee mieli lisätä, että jos edes sinne saakka päästään. Mä vaan toivon niin kovin, että kaikki menisi hyvin loppuun saakka ja saataisin pikkuinen tähän maailmaan, vaikkei tämä aina niin hyvä paikka olekaan..)
Tänään viikkoja 9+6 ja huomenna eka neuvola :)
(..ja taas tekee mieli lisätä, että jos edes sinne saakka päästään. Mä vaan toivon niin kovin, että kaikki menisi hyvin loppuun saakka ja saataisin pikkuinen tähän maailmaan, vaikkei tämä aina niin hyvä paikka olekaan..)
Tänään viikkoja 9+6 ja huomenna eka neuvola :)
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Masennusta..?
Toissa iltana avasin keskustelua miehen kanssa.. tartuin heti sanoihin, kun hän mainitsi olevansa sekaisin ja masentunut. En ole koskaan ajatellut että mieheni voisi olla masentunut, mutta se osaltaan selittäisi paljon hänen viimeaikaisesta käytöksestään ja näistä yllättävistä elämänmuutoshaluista.
Etsi netistä Beckin masennustestin ja mieheni sai 40 pistettä. Siis 40!! 30 on jo vaikean masennuksen raja ja jo yli 17 pisteen ylityksestä suositellaan lääkärille menoa. En olis ikinä uskonut. Se sanavalinta oli ehkä hänen tapansa pyytää apua ja ehkä hän toivoi minun siihen tarttuvan. Ei vastustellut kun pyysin testin tekemään, ei myöskään yrittänyt peitellä vastauksiaan, vaan ihan minun nähteni vastasi kysymyksiin. Kertoi myös ensimmäistä kertaa lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen olleen hänelle rankkoja. Aiemmin minulle hokenut, että ei tarvitse stressata, kuinka asioilla on tapana järjestyä, kuinka kaikelle on tarkoitus ja kyllä se sieltä tulee sitten kun on sen aika. Mutta se olikin hänelle vaikeaa, oikeasti. Suostui myös helposti kun ehdotin lääkärille hakeutumista. Perjantaiaamuna käyn hänet ihan itse saattelemassa päivystävälle hoitajalle ja toivottavasti sieltä saadaan jatkoja piakkoin. Tulostettu versio testistä lähtee hänen mukaansa.
Itselläni on hieman sekava olo. Jotenkin olen ehkä jollain sairaalla tapaa helpottunut. Ehkä tähän outoon käytökseen on jokin syy. Ehkä siellä sisällä jossain on kuitenkin vielä se ihminen johon aikoinaan ihastuin ja rakastuin. Kuitenkin tuntuu tyhmältä ja sairaalta "iloita" toisen sairaudesta. Sitten alan miettimään, miksei hän ole voinut puhua minulle tunteistaan aiemmin. Ei hän ole koskaan ollut puhuja tyyppiä, eli ehkä mun pitäis olla huojentunut myös siitä seikasta, että kaiken tämän draaman keskellä hän on avautunut minulle vaikeista tunteistaan enemmän kuin ehkä koskaan ennen.
Se onko meidän suhde pelastettavissa vaikka masennus saataisiinkin kukistettua on pitkässä kuusessa. Kukaan ei voi tietää miltä osin meidän ns. ongelmat ja miehen tunteet johtuvat masennuksesta ja miltä osin ne ovat "todellisia".
Pitkä prosessi on edessä, sen tiedän nyt. Se aloitetaan eri osoitteista ensi kuun alusta. Toivottavasti yksin olo ja hänen haluamansa oma aika saa ajatuksia selvemmäksi. Itsekään en osaa olla enää niin loukkaantunut, vihainen ja ahdistunut tästä tilanteesta. Jos taustalla on sairaus niin eihän läheistä ihmistä jätetään pulaan sillä hetkellä.
Hän on tässä parin päivän sisällä onnistunut muutaman kerran sanomaan minulle asioita todella loukkaavasti, kuten silloin toissa iltana oli keskustelumme jälkeen jälleen vailla seksiä. Itse en kokenut sitä hyväksi ajatukseksi, ottaen huomioon kuinka en tässä tilanteessa kykene erottamaan tunteitani seksistä ja kuinka se satuttaisi minua vaan entisestään, joten kieltäydyin. Pian hän lähti kaverinsa kanssa "upottamaan ajatukset alkoholiin", olisi halunnut seksiä saadakseen muuta ajateltavaa ja rentoutuakseen rankan keskustelumme jälkeen, mutta "kun en kerta voi sitä hänelle antaa niin täytyy tyytyä alkoholin suomaan vaihtoehtoon". Minulle tuli paha olo tästä, ihan kuin minä tieten tahtoa usuttaisin häntä ryyppäämään. Ja kuinka jos pian hänellä on myös alkoholiongelma niin haluaako hän minun syyttävän itseäni siitäkin - kun en kerta anna seksiä. Tälläkin uhalla kieltäydyin kunniasta jälleen tänään.
Etsi netistä Beckin masennustestin ja mieheni sai 40 pistettä. Siis 40!! 30 on jo vaikean masennuksen raja ja jo yli 17 pisteen ylityksestä suositellaan lääkärille menoa. En olis ikinä uskonut. Se sanavalinta oli ehkä hänen tapansa pyytää apua ja ehkä hän toivoi minun siihen tarttuvan. Ei vastustellut kun pyysin testin tekemään, ei myöskään yrittänyt peitellä vastauksiaan, vaan ihan minun nähteni vastasi kysymyksiin. Kertoi myös ensimmäistä kertaa lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen olleen hänelle rankkoja. Aiemmin minulle hokenut, että ei tarvitse stressata, kuinka asioilla on tapana järjestyä, kuinka kaikelle on tarkoitus ja kyllä se sieltä tulee sitten kun on sen aika. Mutta se olikin hänelle vaikeaa, oikeasti. Suostui myös helposti kun ehdotin lääkärille hakeutumista. Perjantaiaamuna käyn hänet ihan itse saattelemassa päivystävälle hoitajalle ja toivottavasti sieltä saadaan jatkoja piakkoin. Tulostettu versio testistä lähtee hänen mukaansa.
Itselläni on hieman sekava olo. Jotenkin olen ehkä jollain sairaalla tapaa helpottunut. Ehkä tähän outoon käytökseen on jokin syy. Ehkä siellä sisällä jossain on kuitenkin vielä se ihminen johon aikoinaan ihastuin ja rakastuin. Kuitenkin tuntuu tyhmältä ja sairaalta "iloita" toisen sairaudesta. Sitten alan miettimään, miksei hän ole voinut puhua minulle tunteistaan aiemmin. Ei hän ole koskaan ollut puhuja tyyppiä, eli ehkä mun pitäis olla huojentunut myös siitä seikasta, että kaiken tämän draaman keskellä hän on avautunut minulle vaikeista tunteistaan enemmän kuin ehkä koskaan ennen.
Se onko meidän suhde pelastettavissa vaikka masennus saataisiinkin kukistettua on pitkässä kuusessa. Kukaan ei voi tietää miltä osin meidän ns. ongelmat ja miehen tunteet johtuvat masennuksesta ja miltä osin ne ovat "todellisia".
Pitkä prosessi on edessä, sen tiedän nyt. Se aloitetaan eri osoitteista ensi kuun alusta. Toivottavasti yksin olo ja hänen haluamansa oma aika saa ajatuksia selvemmäksi. Itsekään en osaa olla enää niin loukkaantunut, vihainen ja ahdistunut tästä tilanteesta. Jos taustalla on sairaus niin eihän läheistä ihmistä jätetään pulaan sillä hetkellä.
Hän on tässä parin päivän sisällä onnistunut muutaman kerran sanomaan minulle asioita todella loukkaavasti, kuten silloin toissa iltana oli keskustelumme jälkeen jälleen vailla seksiä. Itse en kokenut sitä hyväksi ajatukseksi, ottaen huomioon kuinka en tässä tilanteessa kykene erottamaan tunteitani seksistä ja kuinka se satuttaisi minua vaan entisestään, joten kieltäydyin. Pian hän lähti kaverinsa kanssa "upottamaan ajatukset alkoholiin", olisi halunnut seksiä saadakseen muuta ajateltavaa ja rentoutuakseen rankan keskustelumme jälkeen, mutta "kun en kerta voi sitä hänelle antaa niin täytyy tyytyä alkoholin suomaan vaihtoehtoon". Minulle tuli paha olo tästä, ihan kuin minä tieten tahtoa usuttaisin häntä ryyppäämään. Ja kuinka jos pian hänellä on myös alkoholiongelma niin haluaako hän minun syyttävän itseäni siitäkin - kun en kerta anna seksiä. Tälläkin uhalla kieltäydyin kunniasta jälleen tänään.
maanantai 13. elokuuta 2012
Käytännön järjestelyjä.
Jos minulla oli jokin toivonkipinä, että mies vielä mielnsä muuttaisi ja tajuaisi millaisen virheen hän on tekemässä, olen nyt siitä luopunut. Hän vakaasti etsii asuntoa ja on edelleen sitä mieltä, ettei hänellä ole muita vaihtoehtoja.
Se mitä tulee siihen epäilyyn, että onko hänellä toinen nainen, on suuri kysymysmerkki. Sitä en osaa sanoa. Hän itse sen kieltää ja on aika kärkkäästi ollut minulta seksiä vonkaamassa kunnes eilen tein erittäin selväksi, etten siihen kykene. En pysty erottamaan rakkautta ja seksiä toisistaan hänen tapauksessaan, koska tunteita on niin paljon ja se vain satuttaisi lisää. Tästä hän tietysti suuttui. Mutta ajatus siis, että jos hänellä olisi toinen nainen, ei hänen varmaan tarvitsisi seksiä minulta vonkailla.
Ajatuksia, joita pään sisään tällä hetkellä mahtuu.. päällimmäisenä lienee, etten enää haluaisikaan hänen muuttavan mieltään. En voi enää luottaa. Ei meidän suhde voisi ikinä palata entiseen. Tästä selviydytään.
Joku entisen blogini lukija mahtaa muistaakin, että minulla on myös edellisestä suhteesta vanhempi lapsi. Hän on nyt jo reipas eskarilainen, mutta hänen reaktionsa erouutiseen pelottaa. Samaan sysyyn kun vielä vetäistään, että hei, saat pikkusiskon tai -veljen niin eiköhän ole pienen ihmisen pää riittävän pyörällä. Huomioidaan nyt vielä, että tämä on jo toinen ero jonka koettelemaksi hänkin joutuu. Surullista.
Minulla menee koko elämä uusiksi. Olen opiskelija. Opiskelut jäävät nyt osaltani, koska aikuisopiskelijana ovat koulupäivät niin pitkiä (joskus jopa 12h matkoineen) etteivät päiväkodin hoitopäivissä tunnit riitä. Toisekseen en halua olla riippuvainen eksästäni. En halua joutua pyytämään apua lapsen hoidossa, joka ei ole hänen. Toki haluan, että jatkossakin ovat mahdollisimman paljon tekemisissä, mutta en halua olla riippuvainen. Itse saa apuaan ja seuraansa tarjota silloin kun siltä tuntuu.
Eli ensinnä minusta tulee työtön. Eroilmoitus kouluun ja työkkäriin ilmoittautuminen. Kelaan tieto heti kun mies saa asunnon. Asumistuki uusiksi, yh-korotus lapsilisään. Nyt jo heti täytyy opintotuki lakkauttaa. Vuokrasopimus on muutettava ainoastaan minun nimiin. Hankkia kotivakuutus, joka on miehen nimissä.
Toistaiseksi hän on sitä mieltä, ettei ole meiltä mitään huonekaluja tms mukaansa ottamassa, paitsi ehkä patjan, jotta on missä nukkua. Sinänsä aika reilua, koska tavarat ovat suurimmaksi osaksi minun. Kun muutimme yhteen hän toi mukanaan vaatteensa ja minä kaiken muun. Toki joitain hankintoja olemme yhteiselomme aikana tehneet (atk-pöytä, uusi sänky, yöpöydät, pieni kirjahylly, tv-taso, tekstiilejä ja astioita). Tietokone on hankittu myös yhteiselomme aikana, mutta sen saa mies viedä ilman mitään narinoita. Hän tarvitsee sitä työssään ja minulla on kuitenkin tämä läppäri, vaikka vanha onkin, mutta toivottavasti kestää vielä vuoden tai pari.
Mitähän käytännön asioita olen unohtanut ajatella. Olen tehnyt tämän ennenkin, joten mitään paniikkia ei käytännön asioiden pitäisi minulle aiheuttaa. Jotain voi silti tietysti unohtua.
Se mitä tulee siihen epäilyyn, että onko hänellä toinen nainen, on suuri kysymysmerkki. Sitä en osaa sanoa. Hän itse sen kieltää ja on aika kärkkäästi ollut minulta seksiä vonkaamassa kunnes eilen tein erittäin selväksi, etten siihen kykene. En pysty erottamaan rakkautta ja seksiä toisistaan hänen tapauksessaan, koska tunteita on niin paljon ja se vain satuttaisi lisää. Tästä hän tietysti suuttui. Mutta ajatus siis, että jos hänellä olisi toinen nainen, ei hänen varmaan tarvitsisi seksiä minulta vonkailla.
Ajatuksia, joita pään sisään tällä hetkellä mahtuu.. päällimmäisenä lienee, etten enää haluaisikaan hänen muuttavan mieltään. En voi enää luottaa. Ei meidän suhde voisi ikinä palata entiseen. Tästä selviydytään.
Joku entisen blogini lukija mahtaa muistaakin, että minulla on myös edellisestä suhteesta vanhempi lapsi. Hän on nyt jo reipas eskarilainen, mutta hänen reaktionsa erouutiseen pelottaa. Samaan sysyyn kun vielä vetäistään, että hei, saat pikkusiskon tai -veljen niin eiköhän ole pienen ihmisen pää riittävän pyörällä. Huomioidaan nyt vielä, että tämä on jo toinen ero jonka koettelemaksi hänkin joutuu. Surullista.
Minulla menee koko elämä uusiksi. Olen opiskelija. Opiskelut jäävät nyt osaltani, koska aikuisopiskelijana ovat koulupäivät niin pitkiä (joskus jopa 12h matkoineen) etteivät päiväkodin hoitopäivissä tunnit riitä. Toisekseen en halua olla riippuvainen eksästäni. En halua joutua pyytämään apua lapsen hoidossa, joka ei ole hänen. Toki haluan, että jatkossakin ovat mahdollisimman paljon tekemisissä, mutta en halua olla riippuvainen. Itse saa apuaan ja seuraansa tarjota silloin kun siltä tuntuu.
Eli ensinnä minusta tulee työtön. Eroilmoitus kouluun ja työkkäriin ilmoittautuminen. Kelaan tieto heti kun mies saa asunnon. Asumistuki uusiksi, yh-korotus lapsilisään. Nyt jo heti täytyy opintotuki lakkauttaa. Vuokrasopimus on muutettava ainoastaan minun nimiin. Hankkia kotivakuutus, joka on miehen nimissä.
Toistaiseksi hän on sitä mieltä, ettei ole meiltä mitään huonekaluja tms mukaansa ottamassa, paitsi ehkä patjan, jotta on missä nukkua. Sinänsä aika reilua, koska tavarat ovat suurimmaksi osaksi minun. Kun muutimme yhteen hän toi mukanaan vaatteensa ja minä kaiken muun. Toki joitain hankintoja olemme yhteiselomme aikana tehneet (atk-pöytä, uusi sänky, yöpöydät, pieni kirjahylly, tv-taso, tekstiilejä ja astioita). Tietokone on hankittu myös yhteiselomme aikana, mutta sen saa mies viedä ilman mitään narinoita. Hän tarvitsee sitä työssään ja minulla on kuitenkin tämä läppäri, vaikka vanha onkin, mutta toivottavasti kestää vielä vuoden tai pari.
Mitähän käytännön asioita olen unohtanut ajatella. Olen tehnyt tämän ennenkin, joten mitään paniikkia ei käytännön asioiden pitäisi minulle aiheuttaa. Jotain voi silti tietysti unohtua.
torstai 9. elokuuta 2012
Uusi blogi ja uusi elämä..
Aloitin uuden blogin, jotta en kääntäisi veistä haavassa niille lapsettomille lukijoille, jotka ovat seuranneet matkaani hedelmöityshoitojen läpi plussaan. Tämä blogi sisältää elämää plussan jälkeen.
Niinhän sitä olisi äkkiä luullut, että kaikki maailman toiveet on täyttyneet kun ensimmäisellä icsi-hoidolla juuri me tullaan raskaaksi. Muutama päivä leijutaan pilvissä ja ollaan onnellisia. Suunnitellaan tulevaa ja elämä tuntuu niin ihanalta, että ei mitään rajaa. Mun elämä on täydellistä, kunnes eräänä päivänä...
Juttelemme pienen riidan jälkitunnelmissa mieheni kanssa sängyssä illalla ennen nukkumaan menoa. Tunnen kuinka pieni kinastelu on puhdistanut ilmaa välillämme. Tunnen väärin. Mies pudottaa pommin. "Voisi olla parempi jos me erottaisiin." kuuluu lausahdus viereltäni. SIIS TÄH?? ANTEEKSI?? MITÄ V****A?? Just vasta muutama viikko sitten saatiin tietää että meistä tulee perhe. Ihan oikea, kokonainen perhe. Vaan rakas miehenipä ilmoittaakin ihan kirkkaalta taivaalta että HÄHÄÄ; EIPÄS TULEKAAN!
Voitte kuvitella sitä raivon määrää ja kaikkia niitä muita tunteita sen raivon alla jotka nousivat pintaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kun pitäisi olla meidän molempien elämien onnellisin aika käsillä. Olemmehan me kinastelleet ja välillä ihan kunnolla riidelleetkin, mutta ehkä kerran kuussa, ei joka päivä tai edes joka viikko. Suurimmaksi osaksi olemme eläneet sovussa ja minun kuvitelmissani ottaneet etäisyyttä lapsettomuushoitojen tuomaan stressiin ja paineeseen. Vaan kaikessa hiljaisuudessa onkin mieheni ottanut etäisyyttä minuun, näkemättä aiheelliseksi informoida minua asiasta. Edes mainita, että hänellä on epäilyksiä suhteemme suhteen. Ei koko suhteemme aikana hän ole kertaakaan sanonut puolikasta sanaa siihetn suuntaan, että olisin alkanut epäillä, että suhteemme ei ehkä kestäisikään loppuelämää. Ei kaksivuotisen lapsettomuushankkeen aikana. Ei silloin kun mietittiin mennäänkö hoitoihin vai ei. Ei sanan puolikastakaan. Vaan nyt kun olen raskaan, kun meille on syntymässä maaliskuussa yhteinen lapsi. Olen sanaton. Olen sanattoman pettynyt.
Eli ainakin näin aluksi tämä blogi pyörinee aika paljon sen ympärillä, että kuinka meidän ero etenee tai on etenemättä. Kuinka selviydyn ilman miestä pahoinvoinneista, mielialanvaihteluista ja elämästä noin yleensä. Ensi viikon perjantaina on neuvola ja ajattelin sieltä ainakin kysellä jutteluapua, jos ei meille yhdessä niin sitten minulle itselleni ainakin. Neuvolaan olemme kuitenkin näillä näkymin menossa yhdessä.
Yritän niin kovasti olla olematta vihainen. Olla ajattelematta itseäni uhrina. Olla katkeroitumatta. Yritän niin kovasti.
Niinhän sitä olisi äkkiä luullut, että kaikki maailman toiveet on täyttyneet kun ensimmäisellä icsi-hoidolla juuri me tullaan raskaaksi. Muutama päivä leijutaan pilvissä ja ollaan onnellisia. Suunnitellaan tulevaa ja elämä tuntuu niin ihanalta, että ei mitään rajaa. Mun elämä on täydellistä, kunnes eräänä päivänä...
Juttelemme pienen riidan jälkitunnelmissa mieheni kanssa sängyssä illalla ennen nukkumaan menoa. Tunnen kuinka pieni kinastelu on puhdistanut ilmaa välillämme. Tunnen väärin. Mies pudottaa pommin. "Voisi olla parempi jos me erottaisiin." kuuluu lausahdus viereltäni. SIIS TÄH?? ANTEEKSI?? MITÄ V****A?? Just vasta muutama viikko sitten saatiin tietää että meistä tulee perhe. Ihan oikea, kokonainen perhe. Vaan rakas miehenipä ilmoittaakin ihan kirkkaalta taivaalta että HÄHÄÄ; EIPÄS TULEKAAN!
Voitte kuvitella sitä raivon määrää ja kaikkia niitä muita tunteita sen raivon alla jotka nousivat pintaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kun pitäisi olla meidän molempien elämien onnellisin aika käsillä. Olemmehan me kinastelleet ja välillä ihan kunnolla riidelleetkin, mutta ehkä kerran kuussa, ei joka päivä tai edes joka viikko. Suurimmaksi osaksi olemme eläneet sovussa ja minun kuvitelmissani ottaneet etäisyyttä lapsettomuushoitojen tuomaan stressiin ja paineeseen. Vaan kaikessa hiljaisuudessa onkin mieheni ottanut etäisyyttä minuun, näkemättä aiheelliseksi informoida minua asiasta. Edes mainita, että hänellä on epäilyksiä suhteemme suhteen. Ei koko suhteemme aikana hän ole kertaakaan sanonut puolikasta sanaa siihetn suuntaan, että olisin alkanut epäillä, että suhteemme ei ehkä kestäisikään loppuelämää. Ei kaksivuotisen lapsettomuushankkeen aikana. Ei silloin kun mietittiin mennäänkö hoitoihin vai ei. Ei sanan puolikastakaan. Vaan nyt kun olen raskaan, kun meille on syntymässä maaliskuussa yhteinen lapsi. Olen sanaton. Olen sanattoman pettynyt.
Eli ainakin näin aluksi tämä blogi pyörinee aika paljon sen ympärillä, että kuinka meidän ero etenee tai on etenemättä. Kuinka selviydyn ilman miestä pahoinvoinneista, mielialanvaihteluista ja elämästä noin yleensä. Ensi viikon perjantaina on neuvola ja ajattelin sieltä ainakin kysellä jutteluapua, jos ei meille yhdessä niin sitten minulle itselleni ainakin. Neuvolaan olemme kuitenkin näillä näkymin menossa yhdessä.
Yritän niin kovasti olla olematta vihainen. Olla ajattelematta itseäni uhrina. Olla katkeroitumatta. Yritän niin kovasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)