keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Mitäs menit kehuskelemaan..

Heti se kostautuu kun menee kehumaan et saa yönsä nukuttua rauhassa ja jopa ilman vessareissuja. Viime yönä en ookaan sit juuri nukkunut. On ollut kipuja ja ahdistusta, puristusta ja nipistystä ihan jokaisessa mahdollisessa paikassa. Lisäksi neiti päätti jumppailla jonkun sukkapuikon kanssa mun sisällä melkeenpä taukoamatta klo 24-05 välisen ajan. Sit ku viimein sain nukahdettua viiden jälkeen, kömpi esikoinen mun viereen 5.30 ku oli nähnyt pahaa unta. Sit siinä sain aikani sitä suostutella takas nukkumaan ku se ois jo halunnu nousta ylös.. Hain sit panadolia tässä kohtaa ja sen voimalla sain taas unen päästä kiinni, mutta tunnin ehdin nukkua ennen ku kello soi.. Ei enää yhtään tällaista yötä mulle kiitos. Mä arvostan mun yöunia niin paljon, mut pakko kai niistä on oppia jo pikkuhiljaa luopumaan osittain :( Ei voi muuta sano kun onneks olen ottanut varaslähdön äitiyslomaan ja sain sit pari tuntii ladattua esikoisen eskaripäivän aikana.. Huoh..

tiistai 29. tammikuuta 2013

Äitinä olon ja äidiksi tulon ihanuuksia..

Mä olen näköjään taas vajonnut blogihiljaisuuteen. Hengissä kuitenkin ollaan ja yhtenä kappaleena.

Tän kuukauden aikana on taas ehtinyt tapahtua yhtä sun toista, mutt atoisaalta taas mikään ei kuitenkaan ole muuttunut.
Mä olen saanu juhlistaa äitinä oloa 7 vuoden merkkipaalun muodossa, eli esikoinen täytti vuosia. Lähinnä siitä tuli mulle erittäin vanha olo. Olen erittäin kiitollinen lapsestani ja en voisi elämältä mitään muuta toivoa. Äitinä olo on ihan parasta. Mä olen nauttinut todella paljon siitä että saan jakaa arkeni jokaisen päivän tuon höpönassun kanssa (vaikka just nyt se kiljuu tuolla sydämensä kyllyydestä kun nukahti eskaripäivän jälkeen ja jouduin herättämään kesken unien). On ihana huomata käytösmalleja ja arvoja joita olen lapselleni opettanut ja nyt hän itse niitä käyttää ja tuo ilmi. Vaikkei kaikki aina menekään niin kuin elokuvissa ja lapsi harvemmin toimii niin kuin ajatus, on elämä lapsen kanssa kuitenkin niin ihanaa. En osaa kuvitella yhtään missä olisin tai millainen aikuinen minusta olisi kasvanut, ellen olisi saanut tulla lapseni kasvatettavaksi jo parikymppisenä. Mun on aina ollut erittäin vaikea ymmärtää ikäisiäni lapsettomia. Kuinka he saavat elämänsä kulumaan ja mitä ovat ne asiat jotka heille tuovat nautintoa? Paremmin kuin hyvin olen kuitenkin lähivuosina oppinut, että se ei ole jokaisen oma valinta.

Nyt minusta on tulossa viimein äiti uudestaan. Toisen kerran. Välillä olen pakahtua onnesta asiaa ajatellessani, välillä minut valtaa pakokauhu. Lieneekö raskaushormooneillakin sormensa pelissä. Ehdottoman varma olen kuitenkin siitä että se on pelkästään hyvä asia. Tulen antamaan kaikkeni ja tekemään parhaani. Pakko on vain toivoa, että se riittää.

Jouduin jo synttärien kynnyksellä punnitsemaan lasten välistä tärkeysjärjestystä kun jouduin tiheiden, kivuliaiden supistusetn vuoksi osastolle yhdeksi yöksi, eikä tietystikkään mitään takuita ollut että pääsisin seuraavana päivänä kotiin ja juhlia esikoiselleni järjestämään. Jokin sisälläni sanoi, että vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin ja minun tulisi olla kotona esikoiseni luona. Hänen ei kuulu joutua viettämään yhtään syntymäpäivää ilman äitinsä läsnäoloa. Toisaalta linjalla oli myös toisen lapseni terveys. Vaikka tunne olikin vahva kaipasin silti toisen ihmisen varmistusta asiaan ja aikani osastolla tapeltuani pääsin lääkärille yhden yön jälkeen, vaikka hän oli jo aamulla päättänyt, että minun tilanteeni tarkistetaan vasta sitä seuraavana päivänä. Vaihtoehtoisesti olisin voinut lähteä sairaalasta omalla vastuulla, ilman lääkärin tarkastusta, mitä en kuitenkaan halunnut sitten tehdä. Loppu hyvin kaikki hyvin. 5 tuntia säännöllisiä ja kipeitä suppareita ei ollut aikaansaanut suurempaa kypsymistä kohdunsuulla, joten sain lääkärin siunauksella lähteä kotiin. Lupauduin muutamaksi päiväksi vuodelepoon joka jäi kyllä synttäreiden vuoksi toteutumatta, mutta kyllä mä nyt yritin kuitenkin ottaa aiempaa rauhallisemmin.

Nyt on olo tasaantunut, supistukset vähentyneet muutamaan hassuun per päivä ja muutenkin olo on taas ihan mitä mainioin. Liitoskipuja ja muita nipistelyjä ja nippailuja toki on, mutta enpä nyt niistä kävisi kovasti valittelemaan. Yöni saan päänsäntöisesti nukku edelleen ilman ylimääräisiä vessareissuja tai muita heräilyjä. Hengästymistä on toki havaittavissa entistä useammin. Toinen lonkka vaivaa myös ajottain - nivelten löystymistä lienee.

Mieliala on pääsääntöisesti myös ollut korkealla, joskus jopa huolestuttavan korkealla. Innolla odottelen tulevaa ja nautin kotona olosta. Äitiysloma alkaa virallisesti ensi viikon perjantaina, mutta tämä varaslähtö kotona oleiluun on tullut kyllä tarpeeseen. Ei ole kyllä kaiken sen kärsimyksen väärti käydä töissä loppuraskaudessa :D Paljon mieluisampaa tämä oloista ja tuntemuksista nautiskelu.

Aloittelin viime viikolla äitiysjoogaa ja siellä nyt ajattelin käydä kerran viikossa ainakin muutaman viikon, mikäli vointi sen vain sallii. Hengitysharjoituksiahan tuo enimmäkseen pitää sisällään, eli ei siitä haittaa ainakaan voi olla tulevaa synnytystä ajatellen.

Tästäpä aasinsiltana synnytykseen. Sillekin olen nyt jo uskaltanut muutaman ajatuksen uhrata ja uskaltanut jo ehkä hieman haaveilla normaalista alatiesynnytyksestä. Toki minulla on vielä 14.2. ultra, jossa tehdään synnytystapa-arvio ja tarkistellaan vaavin koko. (Oli muuten rv31+6 arvio 1939g, kun synnärillä ultrasivat.) Eli voihan tuolta vielä jotain yllättävää sektioon johtavaa löytyä, mutta se on sitten sen ajan murhe. Ehdottomasti haluaisin normisynnytyksen ja senkin mielellään ilman mitään käynnistyksiä.

Tein Doula-varauksen. Päädyimme siihen lopputulokseen, että vaikka lapsen isä suunnittelee tulevansa synnytykseen mukaan, pyydämme silti mukaan myös doulan. Tuli minulle uutena tietona, että doula ja isä voivat olla molemmat synnytyksessä mukana ja kun tämän kuulin niin ehdottomasti doulan sitten mukaan halusin. Pyyntö on nyt laitettu eteenpäin ja toivottavasti sieltä pian jotain kuuluu, koska viikkoja on jo aika monta kasassa ja olisi mukava heitä (nimetään aina kaksi per äiti) ennen synnytystäkin jo ainakin kerran mielellään pari.