Apua.

Perjantaina äitini tuli kyläilemään meille. Hän ei tiedä meidän vauvanteko yrutyksestä saatikka raskaudesta vielä mitään ja panikoinkin etukäteen, että kuinka saan turvotukseni piilotettua. Tupakoinnin lopetus kuitenkin herättää jo liikaa mielenkiintoa tupakoitsevassa äidissäni. Perjantaina sitten päätin, että uhmaan fysiikan lakeja ja kokeilen jospa farkut mahtuisivat jalkaani kahden kuukauden jälkeen. Ja "zip" hyvin meni. Ei ongelmaa.

Sitten aloin kiinnittää huomiota olotilaani muuten. Aiemmin on pienikin paine alavatsalla tehnyt ikävän tunteen. Nyt kireät farkut eivät aiheuttaneet kipua tai ahdistavaa tunnetta. Minulla ei aamulla llut tullu huono olo, vaikka olin usean tunnin hereillä syömättä mitään. Voimakkaat alavatsakivut olivat myös yöna ikana haihtuneet kuin tuhka tuuleen. Samoin myös rintojen arkuus. Ja turvotuskin, joka kävi varmasti jo ilmi, kun farkut mahtuivat jalkaan. Tuntojani seurailin eilisen ja tämän päivän ja olo on edelleen pelottavan hyvä. Kävin tänään salilla ja reilu 1,5h treeni ei aiheuttanut mitään kipua tai tuntemuksia vatsalla.

Nyt alkaa paniikki iskeä. Tai on se kai häilynyt ylä puolellani jo tämän pari vuorokautta. Oloani ei yhtään helpota, että mies on tänään ollut taas ihan jossain muissa maailmoissa. Heräsi aamulla kyllä ihan ihmisten aikoihin. Kävi pienen hetken ulkona kuulemma kävelyllä. Palasi takaisin sänkyyn ja makasi siellä seuraavat 5 tuntia tuijotellen kattoon ja seiniin. Yritin useaan otteeseen kysellä että mikä on hätänä ja haluaisiko jutella. Vastaukseksi sain vain, ettei halunnut jutella. Väsyttää ja ahdistaa, muuta ei suostu sanomaan. Lähdin sitten itse salille vain, jotta hän joutuisi nousemaan ylös laittamaan lapselle ruokaa. Kun tulin takaisin vajaa parin tunnin kuluttua makasi mies sohvalla ja lapsi leikki itseksensä. Eikä nyt vielä muutama tunti myöhempään ole sohvalta mies saanut itseänsä ylös. Positiivista jos täytyy löytää niin oli lapsi saanut ruokaa ja näytti mies itsekin syöneen; Kaikki sotkut oli pitkin keittiötä ja uuni päällä kun tulin. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun on ihan lyhyen ajan sisällä unohtanu levyn tai uuniin päälle pitkäksi aikaa kunnes minä olen asian huomannut.

Mitä voin enää asioiden eteen tehdä. Olen todella huolissani niin miehen voinnista ja jaksamisesta ja samalla myös omastani. Stressaan kovasti kaikesta ja olen väsynyt kokoajan. Itsetuntoni on rapissut olemattomiin ja minusta tuntuu kuinka mies ja hänen ailahtelevaisuutensa ja tyyli jolla hän minulle puhuu repii mua johonkin syvemmälle. Huomaan ajoittain toivovani, etten olisi raskaana. Pelottavinta kaikessa, että on pariin otteeseen mieleni läpäissyt ajatus, että olisipa tämä r-oireiden yhtäkkinen häviäminen seurausta raskauden keskeytymisestä. Kuvittelen, että olisi helpompi kävellä pois miehen elämästä mikäli meillä ei olisi yhteistä lasta tuloillaan. Olen potenut todella huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista. Mikäli lapsella ei ole kaikki hyvin tulen syyttämään itseäni siitä koko loppuelämäni. Ei kukaan rakastava ja hyvä äiti tunne näin lastansa (vaikkakin syntymätöntä) kohtaan. Yritän olla vahva. Itsenäinen. Minun on ihan hurjan vaikea pyytää apua. Nyt kärsimme koko perhe, voimme pahoin. Tarvitsemme apua.

Tänään rv 12+2 ja huomenna on onneksi ultra. Miehellä on psyk. lääkärille aika ylihuomenna ja neljän päivän kuluttua on meillä aika perheterapeutille (?).

Jotain, mutta ei kuitenkaan mitään.. :)

Meillä ei ihmeitä täällä ole oikeastaan tapahtunut. Miehen kanssa sain jonkin sortin välirauhan tehtyä eli kai olen saanut omia tunteita jotenkuten kasattua ja yritän taas ymmärtää toista. Vaikka helppoa se ei todellakaan ole. Inhoan itseäni kun taas se olin minä joka mykkäkoulun jälkeen oli sovintoa hiomassa. Niinhän se AINA menee. Ei mies koskaan mitään aloitetta sovintoon tee. Ei ole koskaan tehnyt. Ihan sama kumpi meistä oli se joka on väärin toiminut ja riidan aikaan saanut. Ehkä mä saan sovitteluista kiitosta seuraavassa elämässäni, koska nyt sitä ei ainakaan näytä heruvan.

Nooh, välirauha on ja se kai on pääasia. Yritetään elää suht normaalisti. Ilman läheisyyttä tai minkäänlaista "lempeä" tosin, mutta puhutaan toisillemme kuin ihmiset sentään. Mies on nyt osallistunut kotiutöihin todella kiitettävästi pari päivää, mikä on tosi hyvä koska mä oon ollut tosi väsynyt ja kiukkuinen sen myötä niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Sääliksi on käynyt lapsi-raukkaa. 

Kaksi päivää vielä ekaa kolmatta jäljellä, sitten kai alettais olemaan suht turvallisilla vesillä raskauden suhteen, vaikka eihän sitä koskaan tiedä mitä sattuu ja milloin. Viimeksi tänään meinasi joku hullu teini ajaa mun päälle mopollaan. Säikäytti kyllä todella. Jos olisin ollut askeleen pidemmällä niin olisi osunut. Onneksi ei.

Maanantaina on ultra ja alustavasti puhuttiin, että sen jälkeen kerrottaisiin lapselle pikkusisaruksen tulosta. Toki on vielä aika pikä odotus isoveljellä edessä, mutta haluan myös kertoa muille ja en halua pitää lastani niin "tyhmänä", että hän olisi viimeinen joka ansaitsee tietää. Eikä tätä turvonnutta mahaa kyllä kauaa piilotellakaan. Siihen on alkanut ilmestyä hieman sellaista raskauspyöreyttä, eikä vain pelkkää yleistä turvtusta. Katselin vanhoja valokuvia ja ykkösestä oli minulla rv15 selkeä kumpu alavatsalla havaittavissa ja ilmeisesti samoilla mennään nytkin. Sanovat että toisissa raskauksissa maha tulee esiin ensimmäistä raskautta aiemmin, joten saa nähdä. Mietiskelin kyllä että onko se kohtu jo niin iso, että mahan kuuluu jo näillä viikoilla alkaa näkymään. Sikiö on 4-5cm (pää-perä) pitkä, joten täytyyhän kohdun halkaisijan olla silloin sitä isompi. Kaipa se sieltä pikkuhiljaa työntää läskejä ja muita kerroksia pois tieltään vaikka itse piilotteleekin tiukasti lantioluiden suojassa vielä. :)

Flunssa on nyt hieman helpottanut ja tietysti suuntasin tänään salille. Alkoi vain tuntumaan, että on parempi vaihtoehto treenata pikkuflunssassa kuin menettää järki täällä neljän seinän sisällä. Olo on ollut parempi koko päivän. Huomisaamu kai sen totuuden kertoo. Mulla on nyt hieman alkanut vaatimaan mietintätyötä tuo treenaaminen, kun olen pohtinut, että koska ja miten minun tulisi salitreeniäni alkaa muuttamaan. Soutamisen olen vähentänyt 10 alku- tai loppuverryttelyyn, normaalin 20-30 min sijasta. Vatsalihasliikeistä olen nyt luopunut kokonaan, koska kasvukivut tuolla kohdun seudulla todella kipeät ja jostain luin, ettei normaaleja vatsalihasliikkeitä suositella raskaana oleville. Aikomuksena selvittää mitä sitten voin tehdä. Myös alkaprässit yms joissa maha "rutistuu kasaan" alkavat pikkuhiljaa tuntumaan hieman epämukavilta. Juoksusta ja muusta tärinää aiheuttavasta liikunnasta luovuin jo ennen hoitojen alkua.