Pikku Prinsessa on syntynyt

18.3 meille syntyi täydellistäkin täydellisempi pikkuinen prinsessa pientä perhettämme täydentämään. Mitat olivat 3600g ja 51cm. <3

Synnytys oli aika pitkä, eikä mennyt ollenkaan niin kuin olisin toivonut. Siitä kuitenkin selvittiin ja lopputulos oli mitä parahin. Kirjoittelen synnytyskertomuksen hieman paremmalla ajalla sitten, toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa.

Kotiin päästiin jo toisena päivänä synnytyksestä ja vauva-arki on alkanut sujumaan ehkä hieman liiankin helposti :) Viime yönäkin neiti herätti 23-09 välillä vain kaksi kertaa. Kummallakin kerralla söi n.20 min ja jatkoi heti unia. Mistään rutiineista on turha tietenkään puhua kun ekaa viikkoa elellään, mutta ei mua haittaa ollenkaan saada nukkua öisin, vaikka ajattelinkin, että se tulee olemaan erittäin harvinaista herkkua.

Tuore isä on ollut meillä nyt tutustumassa tyttäreensä ja ollut suureksi avuksi myös esikoisen kanssa. Esikoinen puolestaan tykkää pikkusiskosta hirmuisesti, mutta selvästikin harmittelee kun kaikki ei enää pyörikään hänen ympärillään. Ilkeäksi ei onneksi ole alkanut, mutta hakee kyllä huomiota aiempaa enemmän. Olen sitä pyrkinyt tietysti mahdollisimman paljon antamaan, mutta kyllähän se hieman mietityttää, että kuinka kauan kestää pienellä ihmisellä oppia siihen, ettei maailma pyörikään vain hänen napansa ympärillä. Toisaalta ymmärtää asian hyvin, mutta toisaalta on kuitenkin saanut olla se ainoa lapsi 7 vuotta, joten muutos on suuri.

Opetteluahan tämä on meille kaikille, mutta tätä onnellisuuden ja ylpeyden määrää on mahdotonta kuvailla. En voi uskoa, että rakkauteni määrä on tuplaantunut <3

Ultraa ja neuvolaa

Mä kävin viime torstaina (rv35+6) koko- ja synnytystapa-arvioultrassa (hui mikä sanahirviö O.O). Vauva oli arviolta 2,8kg silloin ja jos normaalisti kasvaa niin ainakin 3,5kg sit laskettuna-aikana. Keskikokoiseksi lääkäri luokitteli. Lapsivettä oli sen sijaan runsaasti, yli normirajojen, mutta asiasta ei enempiä puhuttu, enkä tajunnut siitä kysellä, mutta ei ilmeisesti sellaisenaan kovin vakavaa. Kanavaa oli jäljellä vielä n.3cm ja se oli kiinni vaikkakin pehmennyt.

Tänään (36+4) mulla oli sitten neuvola kolmen viikon tauon jälkeen ja paino oli ottanut hurjan harppauksen. Sitä oli kertynyt nyt 3,5kg eli yli kilo viikossa. Sokerirasitus here I come.. Aamulla sit sinne, YÖK! Hb oli kans hiukan taas vaihteeksi laskenut ja nyt sitä viikon yritän monivitamiinilla ja ruokavaliolla hoidella jos ei ole auttanut niin ens viikosta sit rautalisä. Vauvan syke oli hyvä ja mullakin verenpaineet ihan ok. Ajattelin, että rr olisi koholla, kun supistukset tuntuu paineena päässä melkeinpä enemmän ku mahalla :D Sf mitta oli nyt 33cm, eli sekin on kivunnut aiemmalta reitiltään keskikäyrän yläpuolelle.

Vauva ei ole laskeutunut yhtään mihinkään, eikä mitään merkkejä täten lähenevästä synnytyksestä ole.. Eipä tässä nyt toisaalta mikään kiirekkään ole vielä. Supistuksia kyllä tulee ja aika tujujakin ovat jo ajoittain, mutta ei mitään säännöllisyyttä havaittavissa. Odotellaan. :)

Mua ällöttää se sokerirasitukseen meno.. Onneksi sen saa nyt hoidettua nopeasti pois alta kun huomisaamusta oli vapautunut peruutusaika. Torstaina sit th soittelee, jos siinä on jotain poikkeavaa.. en jaksa uskoa. Uskon et suurin osa kertyneestä painosta on vain nestettä, koska turvotukset ovat lisääntyneet huomattavasti viime päivien aikana.

Synnytystoiveita

Tässä raaka versio (versio #1) synnytystoivelistastani, jota olen laatinut viikonlopun aikana. Kovin monet eivät moista tee ja jos toiveita esittävät on heillä niitä yleensä pari. Toivon, että kohdalleni osuu ymmärtäväinen kätilö, koska listani on nyt jo aika pitkä :D
Vielä siihen täytyy lisäillä jotain pitkittyneen synnytyksen varalta, koska se lienee pahin pelkoni. Varmasti muutakin lisättävää vielä tulee.

Synnytykseen lähtee mukaani lapsen isä sekä doula tukijoukoiksi.

Onko kukaan muu tehnyt vastaavaa? Tai huomaatteko jotain puutteita? 

Tahdon painottaa, että kyseessä on TOIVElista, ei minkäänlainen käsikirjoitus. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Voi olla mahdollista, että huudan epiduraalia heti kun pääsen ovista sisään :D

"SYNNYTYSTOIVELISTA

·        - Toivoisin, että minua hoitava kätilö luottaisi normaaliin fysiologiseen synnytykseen ja antaisi synnytyksen edetä omalla painollaan olosuhteiden mukaan.

·        - Haluaisin, että minulle esitellään selkeästi ja monipuolisesti käytettävissä olevia ”apuvälineitä” ja kivunlievitysmenetelmiä, koska muuten en osaa niitä pyytää.

·        - Haluaisin, että omaa aktiivisuuttani tuetaan ja siihen kannustetaan koko synnytyksen ajan.

·        - En halua kokea oloani potilaaksi tai sänkyyn sidotuksi vaan haluaisin liikkua mahdollisimman vapaasti koko synnytyksen ajan.

·        - Toivoisin, että meille annettaisiin synnytysrauha ja kaikki sisääntulijat koputtaisivat ensin.

·        - Haluaisin päästä mahdollisimman ”pitkälle” ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Erityisesti haluaisin välttää Cytotec-lääkettä ja epiduraalia.

·        - Mikäli ammeita on vapaana, haluaisin kokeilla sitä avautumisvaiheessa (vaihtoehtoisesti lämmintä suihkua).

·        - Haluaisin kokeilla fysiopalloa, synnytysjakkaraa synnytyksen aikana.

·        - Kylmää ja lämmintä haluaisin saada mahalle/selälle pyydettäessä.

·        - Haluaisin mahdollisuuden kokeilla vyöhyketerapiaa, akupainantaa, akupunktiota, syvähengitystä yms mikäli vain mahdollista.

·        - Mikäli synnytys vaatii toimenpiteitä, toivon, että niistä keskustellaan minun ja tukihenkilöideni kanssa.

·        - Haluaisin synnytyssaliin soimaan mahdollisesti mukanani tuomaa musiikkia, sekä hämärän valaistuksen.

·        - Toivoisin saavani lapseni syliin/vatsalleni heti syntymän jälkeen.

·        - Haluaisin pitää lasta ihokontaktissa jonkin aikaa ja mahdollisesti kokeilla ensi-imetystä ennen kylvetystä, punnitusta tms.

·        - Jos lapsemme kaipaa lääketieteellistä hoitoa, toivon isän olevan lapsemme kanssa koko ajan.

·        - Haluan imettää lastani ja toivon saavani tukea ja neuvoja siihen.

·        - Jos imetys ei lähde heti käyntiin haluaisin lastani mieluummin hörppäytettävän kuin annettavan maitoa pullosta.

·        - En halua, että lapsellemme annetaan tuttia, mikäli hän on kanssani/vierihoidossa.

·        - Jos synnytys sujuu mutkattomasti ja voimme vauvan kanssa molemmat hyvin, toivon mahdollisimman nopeaa kotiutusta."

Suru

Eilen sain kuulla ihania vauvauutisia. Hyvä ystävä monen vuoden takaa sai kolmannen lapsen; Terveen ja oih, niin kauniin tyttövauvan. Eilen ihailin kuvaa facebookissa. Emme ole pitäneet yhteyttä lähiaikoina muutamaa viestin vaihtoa lukuun ottamatta, mutta yhteisten ystävien kautta olemme kokoajan olleet kartalla toistemme kuulumisista ja puolin ja toisin varmasti tiedämme kuinka paljon toinen välittää ja olemme toistemme ajatuksissa, vaikkei yhteyttä ahkerasti pidetäkään. Raskausajat ovat menneet päällekkäin ja kokoajan olen ollut tietoinen kuinka heillä Suomen toisen puolella sujuu, ja uskon heidän myös tietävän meidän kuulumiset.

Eilen toivoin voivani olla läsnä. Toivoin voivani jakaa heidän elämänsä onnellisimpia hetkiä heidän kanssaan. Ikäväkseni se ei ole mahdollista. Onnittelut sain kuitenkin toimitettua perille ihan henkilökohtaisesti. Toivotin onnea koko perheelle täydestä sydämestäni.

Hetki sitten sain puhelimeeni viestin. Tämä pieni enkeli on tänään jättänyt meidät. Hän on lentänyt toisten kaltaistensa luo ihan liian pian. Ihan liian vähän aikaa sai hän olla vanhempiensa ilona ja aurinkona.

Tämä vetää täysin sanattomaksi. Eihän sellaista vain tapahdu. Ei voi eikä saa tapahtua. Kunpa voisin tehdä tai sanoa jotain mikä veisi pois edes osan tuon perheen surusta. Kunpa voisin tehdä jotakin.. Nyt lähetän lähettipalvelun kautta kukkia tuolle pienelle enkelilapselle ja hänen perheelleen. Toivottavasti se kertoo kuinka he ovat ajatuksissani ja kuinka tekisin enemmän jos se olisi suinkin mahdollista.

En osaa kuvata tunnettani. Sanaton itku näkyy päälle päin.

Mitäs menit kehuskelemaan..

Heti se kostautuu kun menee kehumaan et saa yönsä nukuttua rauhassa ja jopa ilman vessareissuja. Viime yönä en ookaan sit juuri nukkunut. On ollut kipuja ja ahdistusta, puristusta ja nipistystä ihan jokaisessa mahdollisessa paikassa. Lisäksi neiti päätti jumppailla jonkun sukkapuikon kanssa mun sisällä melkeenpä taukoamatta klo 24-05 välisen ajan. Sit ku viimein sain nukahdettua viiden jälkeen, kömpi esikoinen mun viereen 5.30 ku oli nähnyt pahaa unta. Sit siinä sain aikani sitä suostutella takas nukkumaan ku se ois jo halunnu nousta ylös.. Hain sit panadolia tässä kohtaa ja sen voimalla sain taas unen päästä kiinni, mutta tunnin ehdin nukkua ennen ku kello soi.. Ei enää yhtään tällaista yötä mulle kiitos. Mä arvostan mun yöunia niin paljon, mut pakko kai niistä on oppia jo pikkuhiljaa luopumaan osittain :( Ei voi muuta sano kun onneks olen ottanut varaslähdön äitiyslomaan ja sain sit pari tuntii ladattua esikoisen eskaripäivän aikana.. Huoh..

Äitinä olon ja äidiksi tulon ihanuuksia..

Mä olen näköjään taas vajonnut blogihiljaisuuteen. Hengissä kuitenkin ollaan ja yhtenä kappaleena.

Tän kuukauden aikana on taas ehtinyt tapahtua yhtä sun toista, mutt atoisaalta taas mikään ei kuitenkaan ole muuttunut.
Mä olen saanu juhlistaa äitinä oloa 7 vuoden merkkipaalun muodossa, eli esikoinen täytti vuosia. Lähinnä siitä tuli mulle erittäin vanha olo. Olen erittäin kiitollinen lapsestani ja en voisi elämältä mitään muuta toivoa. Äitinä olo on ihan parasta. Mä olen nauttinut todella paljon siitä että saan jakaa arkeni jokaisen päivän tuon höpönassun kanssa (vaikka just nyt se kiljuu tuolla sydämensä kyllyydestä kun nukahti eskaripäivän jälkeen ja jouduin herättämään kesken unien). On ihana huomata käytösmalleja ja arvoja joita olen lapselleni opettanut ja nyt hän itse niitä käyttää ja tuo ilmi. Vaikkei kaikki aina menekään niin kuin elokuvissa ja lapsi harvemmin toimii niin kuin ajatus, on elämä lapsen kanssa kuitenkin niin ihanaa. En osaa kuvitella yhtään missä olisin tai millainen aikuinen minusta olisi kasvanut, ellen olisi saanut tulla lapseni kasvatettavaksi jo parikymppisenä. Mun on aina ollut erittäin vaikea ymmärtää ikäisiäni lapsettomia. Kuinka he saavat elämänsä kulumaan ja mitä ovat ne asiat jotka heille tuovat nautintoa? Paremmin kuin hyvin olen kuitenkin lähivuosina oppinut, että se ei ole jokaisen oma valinta.

Nyt minusta on tulossa viimein äiti uudestaan. Toisen kerran. Välillä olen pakahtua onnesta asiaa ajatellessani, välillä minut valtaa pakokauhu. Lieneekö raskaushormooneillakin sormensa pelissä. Ehdottoman varma olen kuitenkin siitä että se on pelkästään hyvä asia. Tulen antamaan kaikkeni ja tekemään parhaani. Pakko on vain toivoa, että se riittää.

Jouduin jo synttärien kynnyksellä punnitsemaan lasten välistä tärkeysjärjestystä kun jouduin tiheiden, kivuliaiden supistusetn vuoksi osastolle yhdeksi yöksi, eikä tietystikkään mitään takuita ollut että pääsisin seuraavana päivänä kotiin ja juhlia esikoiselleni järjestämään. Jokin sisälläni sanoi, että vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin ja minun tulisi olla kotona esikoiseni luona. Hänen ei kuulu joutua viettämään yhtään syntymäpäivää ilman äitinsä läsnäoloa. Toisaalta linjalla oli myös toisen lapseni terveys. Vaikka tunne olikin vahva kaipasin silti toisen ihmisen varmistusta asiaan ja aikani osastolla tapeltuani pääsin lääkärille yhden yön jälkeen, vaikka hän oli jo aamulla päättänyt, että minun tilanteeni tarkistetaan vasta sitä seuraavana päivänä. Vaihtoehtoisesti olisin voinut lähteä sairaalasta omalla vastuulla, ilman lääkärin tarkastusta, mitä en kuitenkaan halunnut sitten tehdä. Loppu hyvin kaikki hyvin. 5 tuntia säännöllisiä ja kipeitä suppareita ei ollut aikaansaanut suurempaa kypsymistä kohdunsuulla, joten sain lääkärin siunauksella lähteä kotiin. Lupauduin muutamaksi päiväksi vuodelepoon joka jäi kyllä synttäreiden vuoksi toteutumatta, mutta kyllä mä nyt yritin kuitenkin ottaa aiempaa rauhallisemmin.

Nyt on olo tasaantunut, supistukset vähentyneet muutamaan hassuun per päivä ja muutenkin olo on taas ihan mitä mainioin. Liitoskipuja ja muita nipistelyjä ja nippailuja toki on, mutta enpä nyt niistä kävisi kovasti valittelemaan. Yöni saan päänsäntöisesti nukku edelleen ilman ylimääräisiä vessareissuja tai muita heräilyjä. Hengästymistä on toki havaittavissa entistä useammin. Toinen lonkka vaivaa myös ajottain - nivelten löystymistä lienee.

Mieliala on pääsääntöisesti myös ollut korkealla, joskus jopa huolestuttavan korkealla. Innolla odottelen tulevaa ja nautin kotona olosta. Äitiysloma alkaa virallisesti ensi viikon perjantaina, mutta tämä varaslähtö kotona oleiluun on tullut kyllä tarpeeseen. Ei ole kyllä kaiken sen kärsimyksen väärti käydä töissä loppuraskaudessa :D Paljon mieluisampaa tämä oloista ja tuntemuksista nautiskelu.

Aloittelin viime viikolla äitiysjoogaa ja siellä nyt ajattelin käydä kerran viikossa ainakin muutaman viikon, mikäli vointi sen vain sallii. Hengitysharjoituksiahan tuo enimmäkseen pitää sisällään, eli ei siitä haittaa ainakaan voi olla tulevaa synnytystä ajatellen.

Tästäpä aasinsiltana synnytykseen. Sillekin olen nyt jo uskaltanut muutaman ajatuksen uhrata ja uskaltanut jo ehkä hieman haaveilla normaalista alatiesynnytyksestä. Toki minulla on vielä 14.2. ultra, jossa tehdään synnytystapa-arvio ja tarkistellaan vaavin koko. (Oli muuten rv31+6 arvio 1939g, kun synnärillä ultrasivat.) Eli voihan tuolta vielä jotain yllättävää sektioon johtavaa löytyä, mutta se on sitten sen ajan murhe. Ehdottomasti haluaisin normisynnytyksen ja senkin mielellään ilman mitään käynnistyksiä.

Tein Doula-varauksen. Päädyimme siihen lopputulokseen, että vaikka lapsen isä suunnittelee tulevansa synnytykseen mukaan, pyydämme silti mukaan myös doulan. Tuli minulle uutena tietona, että doula ja isä voivat olla molemmat synnytyksessä mukana ja kun tämän kuulin niin ehdottomasti doulan sitten mukaan halusin. Pyyntö on nyt laitettu eteenpäin ja toivottavasti sieltä pian jotain kuuluu, koska viikkoja on jo aika monta kasassa ja olisi mukava heitä (nimetään aina kaksi per äiti) ennen synnytystäkin jo ainakin kerran mielellään pari.

Hei hei vuosi 2012..

.. en tiedä tuleeko tätä vuotta ikävä vai ei.

Tänä vuonna on sattunut ja tapahtunut paljon.. niin hyvää - kuin ei niin hyvää.

Tänä vuonna koen kasvaneeni ihmisenä, äitinä, ystävänä.. Olen oppinut itsestäni paljon uutta. Tärkeimpänä ehkä sen kuinka vahva voin olla niin halutessani. Kuinka en sorru, vaikka kaikki ympärilläni sortuu. Tietysti minulla on asiat vielä erittäin hyvin moneen muuhun verrattuna.

Pääasia on että tämä vuosi päättyy onnellisissa ja iloisissa tunnelmissa. Olen todella tyytyväinen elämääni. En voisi tällä hetkellä juuri pyytää enempää. Mikä tämän kaiken ja tämän vuoden tarkoitus on ollut, sitä en vielä osaa sanoa. Se varmasti selviää tulevaisuudessa. Ja se on ihan hyvä niin.

Olen oppinut ehkä jopa hieman kärsivällisyyttä. Odottamista. Kaiken ei ehkä sittenkään tarvitse tapahtua NYT HETI. Joskus on parempi, että se tapahtuu vähän myöhemmin.

Olen oppinut nauttimaan itsestäni ja omasta seurastani. Olen oppinut mitä todella tarvitsen ja ansaitsen. Olen oppinut vaatimaan. Olen oppinut ajattelemaan itseäni. Olen oppinut etten voi tehdä toista onnelliseksi ennen kuin teen itseni onnelliseksi.

Olen oppinut, että vaikka joku ei rakastakaan minua juuri niin kuin minä haluaisin, ei tarkoita, etteikö hän rakastaisi minua silti juuri kaikella sillä mitä hänellä on. Olen oppinut ettei toista voi muuttaa, eikä toisen vuoksi voi muuttua. Muutoksen on lähdettävä meistä jokaisesta itsestä.

Olen oppinut, että pienessä hetkessä voi tapahtua asioita jotka jättävät jälkensä iäksi. Olen oppinut, että tämän voin aiheuttaa tietämättäni toiselle. Olen oppinut, että olen vastuussa teoistani ja sanoistani - vaikka olisin kuinka vihainen ja surullinen.

Olen oppinut myös paljon muista ihmisistä. Auttava käsi voi tulla sieltä mistä sitä osaat vähiten odottaa. Ymmärrystä sieltä minkä et tiennyt olevankaan. Ystävät muuttuvat, ja jos ymmärrän sen, ei minun tarvitse luopua heistä. Olen oppinut, että voimme tuijottaa samaa pilvenhattaraa ja nähdä ihan eri kuvion.

Olen oppinut antamaan anteeksi. Muille ja itsellenikin.

Olen oppinut paljon.

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!