Riittävän hyvä vanhemmuus.

Eilen illalla jäin pitkäksi toviksi pohtimaan tätä uutta (?) käsitettä "riittävän hyvä vanhempi". Aiheesta löytyy kuulemma paljon kirjallisuutta ja nyt suuri aikomukseni olisi sitä etsiä käsiini seuraavalla kirjastoreissulla.

Nyt eron jälkeen on minulla tullut moneen otteeseen erittäin riittämätön olo. Parhaani yritän ja poden huonoa omaatuntoa silloin kun näin ei ole käynyt, mutta isitä huolimatta minusta tuntuu että esikoinen jää nyt todella vähälle huomiolle. Aiemmin talossa oli kaksi aikuista, joista toinen ehti vastailla kysymyksiin ja ihailla lego-rakennelmia silloinkin kun toinen siivosi tai laittoi ruokaa. Nyt olen vain minä yksin ja mun keksittymiskyvyllä ei tehdä kovinkaan montaa asiaa yhtäaikaa. Välillä kun tuntuu ettei onnistu se yksikään. Lisäksi tämä ainainen väsymys on todellinen koettelemus. Haluaisin olla ja viettää aikaa poikani kanssa. Haluaisin tehdä yhdessä enemmän ja käydä ulkona ja olla osallistuva äiti. Nyt vaan tuntuu että en jaksa. Mennään siitä missä aita on matalin. Liikoja ei saisi itseltänsä vaatia, mutta jos meidän yhteiset hetket päivän mittaan on aina vain sohvalla kirjan lukemista tai elokuvan katselua tai lautapelejä pöydän ääressä, ei se tunnu kovin monipuoliselta.

Olen nyt pyrkinyt rauhoittamaan yhden tunnin joka päivä ihan vain poikani kanssa oleiluun. Silloin teemme noita edellä mainittuja asioita, eikä mitään muuta samaan aikaan. Olen pienestä pitäen opettanut lapseni leikkimään myös yksin, joten hän viihtyy hyvin omissa oloissaankin ja jaksaa leikkiä itsekseen. Kuitenkin tuntuu, että välillä minun pitäisi olla siellä läsnä. Kuitenkin leikkiminen hänen kanssaan tuntuu todella teennäiseltä ja vaikealta minulle. Mielikuvituksemme ovat niin eri tasoilla kuten olettaa saattaa aina kun kyseessä on lapsi ja aikuinen. Lisäksi minulla ei ole mitään hajua, mitä 6-vuotiaat pojat haluavat leikeiltänsä. Kyllä nuo miespuoliset henkilöt ovat vain paljon nokkelampia ja sulava liikkeisempiä noissa miesten jutuissa, vaikka kyse olisi vain roboteilla leikkimisestä tai painimatsista sängyllä.

Tämän yhden tunnin toimintatuokion ei tietystikkään onnistu joka päivä, mikäli on kaupass akäyntiä, harrastuksia tai muita menoja. Nukkumaanmenohetki on kuitenkin meille sellainen yhteinen rauhoittumisen paikka. Silloin luetaan iltasatu, mikäli ollaan aikataulussa, eli sängyssä ennen kahdeksaa. Mutta vähintäänkin kysellään päivän kuulumiset ja annetaan pusut ja halit ja toivotetaan hyvät yöt pitkän pitkällä rimpsulla, monella eri kielellä kuten on aina tehty :) Ne on niitä meidän hetkiä. Äiti ja poika-hetkiä.

Olen niin väsynyt olemaan väsynyt.

Harmittelen poikani puolesta kun nyt aikuisen huomio jää hänelä paljon vähemmälle kuin silloin kun talossa oli kaksi aikuista. Kuinka käy kun pikkusisko syntyy? Taas hänen saamansa huomio vähintäänkin puolittuu.. todennäköisesti vauva vaatii ajoittain paljon enemmänkin. Ja äidin väsymys taas moninkertaistuu. Minusta tulee entistä ärhäkämpi, heikkohermoisempi ja lyhyt pinnaisempi.

Voiko minusta riittää tähän kaikkeen..?