tiistai 4. syyskuuta 2012

Ahdistus

Mitä se ahdistus sitten oikeasti on, siitä en varmasti tiedä yhtään mitään. Mulla on maallikkoahdistus. Miehen läsnäolo, sen olemus, puhetyyli, katse.. kaikki saa mut tuntemaan oloni todella epämukavaksi. Mieli tekisi itkeä vaan. Miten siitä ihmisestä johon aikoinani rakastuin on tullut tuollainen. Ahdistava. Yritän ymmärtää, yritän kysyä vointia ja muita normaaleja jokapäiväisiä asioita. Vastaukseksi saan tiuskintaa ja epäkunnioittavaa puhetta. Hän ei minua suoranaisesti hauku, mutta on nyt jostain omannut tavan puhua siihen tyyliin, että kaikki on mun syytä.

Eilen illalla mulla meni hermot ihan täysin. Menin sänkyyn, jossa hän jo oli tietokoneensa kanssa. Kysyin aikooko mennä huomenna töihin kun ei tänään (ts siis eilen) sinne ollut selviytynyt. Vastaus oli "En.". Kysyin sitten vointia ja onko nyt oikeasti näin, että hän on niin väsynyt/ahdistunut/jotain, ettei enää kykene edes tihin menemään. Vastaukseksi sain kirosanojen saattelemaan, että mitä se minulle kuuluu ja ei ole minun asia. Hän voi tehdä mitä haluaa, onhan aikuinen ihminen. Eikö hänellä voi vaan muuten olla vapaapäivä (tekee päivätyötä ma-pe). Yritin siihen selvitellä, että kuinka olen hänestä huolissaan ja hän vain käski minun olla hiljaa. Tässä vaiheessa minulla jo valui kyyneleet pitkin poskia, vaikka kuinka yritin pidätellä ja pysyä rauhallisena.

Mies nousi ylös sängystä ja meni tupakalle. Hän EI polta. Kaivoi jostain vaatehuoneen kätköistä jotain mennessään ja meni parvekkeelle. Tässä kohtaa minulla heräsi epäilys, kun miehellä on joskus juhlissa ollut tapana poltella pilveä. En ole asiaa oikein hyväksynyt, mutta en suoranaisesti kieltänytkään, vaan tehnyt vain erittäin selväksi asian, että minun ja minun lapsen kotiini ei tuoda mitään laittomia aineita. Miehellä ja tämän kavereilla on tapana kääriä sätkä tupakasta ja lisätä siihen pilveä joukkoon joten päällimmäinen haju on vain tupakan haju. Parvekkeelta tultuaan hän kävi pesemässä hampaat, juomassa ja vettä tuli sänkyyn. Kysyin mitä hän teki parvekkeella ja hän sanoi polttaneensa tupakan. Kysyin mistä lähtien hän on TUPAKKAA polttanut ja mistä hän sen tupakan oli nyt kaivanut. Vastasi että hänellä oli yksi, kimpaantui taas ja alkoi minulle huutamaan kuinka minä olen ihan v***n ärsyttävä kun kyselen kokoajan ja väitän että hän valehtelee.

Tässä kohdin kysyin erittäin kauniisti, voisiko hän nukkua sohvalla tämän yön. Ei vastannut. Olin ihan rikki, poikki ja ahdistunut. Sanoin että toivoisin hänen menevän nyt sohvalle, koska hänen läsnäolonsa vetää minuakin siihen synkkään ja syvään paikkaan missä hän on. En jaksa tätä enää. Silloin alkoi syyttely; "Kuka oli täällä sängyssä ekana? Mikset voinut vain alkaa nukkumaan kun tulit sänkyyn? Miksi sun täytyy aina kysellä? Itse olet pahan olon itsellesi aiheuttanut. Minä en ole tehnyt mitään." Hän puki vaatteet päälleen ja kysyin mihin hän on menossa sanoi, ettei tiedä, johonkin. Sanoin, että jos hän lähtee keskellä yötä ulos olen minä vain entistä enemmän huolissani. Tekeekö hän itselleen tai muille jotain. Tokaisi vain ettei hän ole tekemässä kenellekään mitään, menee kaverin luo. Lopputulos oli sitten kuitenkin, että ei lähtenyt mihinkään. On viettänyt yön olohuoneessa, en tiedä onko nukkunut. Tänään ei meistä ole kumpikaan sanonut sanaakaan.

Minua ahdistaa. Vein lapsen eskariin ja takaisin tullessa iski ahdistus. Joudun viettämään koko päivän tuon ihmisen kanssa samassa asunnossa. Hän ei mene töihin, hän on siellä koko päivän. Minun oli pakko keksimällä keksiä, mihin voin itse mennä tänään, ettei minun vain tarvitsisi olla tuon ihmisen kanssa samojen seinien sisäpuolella. Kunka voi toinen ihminen saada oloni tuntumaan näin pahaksi. Näin surulliseksi. Näin ahdistuneeksi.

Ja kaiken aikaa jokin muistuttaa minua olemaan stressaamatta, koska vauva kärsii. Siinäpä vasta helppo yhtälö.

Mies ei siis ole tällä viikolla mennyt töihin, mikä lisää huolestuneisuuteni tasoa entisestään. Aiemmin hän on kuitenkin työnsä hoitanut. En edes tiedä onko hän ilmoittanut työpaikalleen, ettei ole tulossa.

Tiedän myös etten taas eilisillan tilannetta ole hoitanut mallikelpoisesti. En ole riittävän vahva. Olen heikko. Olen murtumispisteessä. Mieli tekisi vain nyt heittää mies pihalle koko asunnosta. Niinhän hän alunperin halusi. Pois minun luotani. Miksei hän nyt sitten voi lähteä. Se olisi parempi meille muille. Mutta enhän toki voi sairaalle ihmiselle sanoa, että muuta pois. Mene pois, saat meidät voimaan pahoin. Vaikka mieli tekisi. En voi.

3 kommenttia:

  1. Tekstistäsi huokuu ahdistus ja osaat hyvin pukea sen sanoiksi mistä se ahdistus tulee ja miltä se tuntuu.
    Näin ulkopuolelta katsottuna minusta näyttää, että miehen muuttaminen omaan asuntoon olisi oikeasti hyvä ratkaisu.
    Sinusta ei ole hänelle apua, kun hän imee kaiken energian ja voiman sinusta ja vetää mukanaan ahdistuksen syövereihin. Se vaan on varmasti vaikeaa sanoa, jos erilleen muutto on jo peruuntunut.

    Muistelen, että kirjoitit teidän menevän juttelemaan jollekin ammattilaiselle? Tai ainakin miehen piti mennä?
    Eteneekö asia? Saako hän apua?

    Toivon, että tilanteenne selviäisi jotenkin. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ymmärtäväiset kommentit täällä saa mut aina astetta paremmalle mielelle. Tuntuu, että joku kuuntelee ja ainakin yrittää ymmärtää.

      Miehellä on tänään aika psykiatrille ja torstaina meillä yhteinen aika sinne perheterapeutille. Hekään tuskin ihmeitä tekevät yhdellä tapaamisella, mutta aikomuksena nyt on kuitenkin selviytyä ainakin niihin saakka suututtamatta miestä yhtään enempää.

      Erilleen muutto ei ole peruuntunut. Mies edelleen "haluaa" muuttaa. Jostain syystä ei kuitenkaan ole asuntoa saanut. Minä en voi tietää kuinka ahkerasti on hakenut. Sanoo hakeneensa kaikkea mahdollista. Toisena vaihtoehtona oli kaverin luo muutto, mutta sitäkään ei kai vain yksinkertaisesti saa aikaiseksi.

      Poista
  2. Voi ei. Kuulostaa ihan kohtuuttomalta tuo tilanne.

    Sinun kannaltasi olisi varmasti tosiaan parasta, jos mies muuttaisi ainakin hetkeksi jonnekin muualle. En oikein tiedä olisiko miehen kannalta toisaalta hyvä asua yksinkään, mutta kaverin luo muuttaminen voisi olla toimiva ratkaisu. Miehesi on kuitenkin ilmeisesti niin masentunut ja lukossa, ettei ehkä oikeasti pysty järjestämään muuttoa saati hankkimaan asuntoa. Tunnetko tuon kaverin, jonka luokse miehesi ajatteli muuttaa? Voisitko jutella hänen kanssaan ja pyytää häntä auttamaan?

    Psykiatrista ja perheterapiasta tuskin tosiaan saa ihan välitöntä apua. Masennuslääkityksellä kestää kai parisen viikkoa ennen kuin vaikutuksen alkaa huomata. Ainakin perheterapiasta voisi kysellä ihan käytännön neuvoja, että miten pystytte jatkamaan elämää kunnes miehen olo alkaa helpottaa. Jos tuo muutto ei järjesty, niin varmaan parempi tosiaan yrittää antaa miehen olla omissa oloissaan. Ei vaikuta siltä, että pystyisit pääsemään mitenkään läpi hänen muuristaan tässä tilanteessa ja yritykset luultavammin ahdistavat sekä häntä että sinua entisestään. Minusta tässä vaiheessa on tärkeintä, että mies pystyy jatkamaan olemista edes jotenkin ja sinä ja lapsi ette joudu syvemmälle ahdistukseen. Nyt ei kannata yrittää lähteä hakemaan mitään lopullisia ratkaisuja. Niiden aika on sitten, kun ihan akuutti kriisi on saatu helpottamaan jollain tavalla.

    Voimia!

    VastaaPoista