Tänään tuli äitiysavustus. Ainakin yhdessä asiassa Kela näyttää toimivan reippaasti. Vasta laitoin viikko sitten hakemuksen netin kautta menemään. Otin avustuksen siis rahana, koska en kokenut äitiyspakkauksen sisältöä täysin tarpeelliseksi, plus uskon saavani enemmän tavaraa kasaan 140€:lla kirppareilta ja tarjousten perässä juoksemalla. Täten saan myös varmasti omaa silmääni miellyttäviä vaatteita ja tavaroita. Nyt käytännössä säästän tuon Ikean reissua varten, mistä siis tarkoituksena käydä noukkimassa pinnasänky ja lipasto vauvanvaatteille ja muille vauvan tavaroille.
Vielä on paljon hankkimatta, vaikka paljon olen shoppaillutkin. Vaatepuoli alkaa olla hyvällä mallilla, ja vaunut on hankittu. Tilausta amazon.co.uk sivustolle olen viritellyt jo pitemmän aikaa ja wish list alkaa olla sen pituinen.. siellä on tarpeellista ihan tuteista ja pulloista turvakaukaloon ja sitten kaikkea vähemmän tarpeellista kuten sitteriä ja leikkimattoa. Saapa nähdä mitä sitten loppujen lopuksi tulee tilattua. Taloudellinen tilanne ei anna periksi tilata ainakaan kaikkea kerralla. etenkään näin joulun alla. kun hankintalistaan lisätään vielä esikoiselle uusi sänky+patja ja toppahaalari plus hurjat joululahjatoiveet alkaa äidin kädet olla sidotut.
..mutta kuten olen jo miljoonasti todennut: Onhan tässä vielä aikaa! :)
Tänään rv 24+5 (piti tarkistaa viereisestä laskurista) :D
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Täydellinen elämä.
Kuten monet jo tietää, mun elämä on kaukana täydellisestä. Monilla kuitenkin tuntuu olevan kaikki niin ihanaa ja aurinkoista. Ainakin jos blogimaailmaa on uskominen. Usein nämä blogit ovat oikealla nimellä ja persoonalla kirjoitettuja tai päähenkilöt vähintäänkin helposti tunnistettavissa.
Ymmärrän kyllä, että kaikkea ei halua yleisesti jakaa elämästään, mutta mikä on ideana blogilla, jossa kaikki on niin täydellistä ja ihanaa. Ikinä ei mitään ikävää tai odottamatonta tapahdu. Lapset ovat kauniita, älykkäitä ja niin täydellisiä. Mies on niin huomaavainen, rehellinen, rakastava ja kohtelias ja niin täydellinen. Koti on aina siisti ja kuvat siitä on kuin suoraan sisustuslehden keskiaukeamalta. On rahaa, rakkautta ja kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Sitten kun halutaan sopia tähän täydellisen perheen muottiin niin hankitaan vielä se koira. Se koirakin on niin helvetin täydellinen että on sisäsiisti syntymästään saakka.
Miksi mä luen näitä blogeja? Miksi mä vaivaudun jos mua niin helkatisti ärsyttää.
Mä en siis oikeasti usko, että kenenkään elämä on niin täydellistä. Mä en usko että lapset ja miehet ja koirat koti on niin järjestyksessä kaiket päivät aamusta iltaan ja illasta aamuun, kun pitää antaa ymmärtää. Monet näistä seuraamieni blogien kirjoittajista ovat tuttujani, jotkut jopa kavereita tai jopa entisiä ystäviä. Useista tiedän, että elämä ei todellakaan ole niin ruusuista ja täydellistä kuin annetaan ymmärtää. On vain jokin selittämätön tarve antaa itsestään, perheestään ja elämästään sellainen kuva. Minulle herää kysymys miksi?
En minäkään jakaisi elämästäni näin paljoa jos blogia tunnistettavasti ja omalla nimelläni kirjoittaisin, mutta miksi kirjoittaisin jos en voisi kirjoittaa sitä mitä mielessäni oikeasti liikkuu?
Tällaista pohdin tänä iltana.
Terveisiä ei läheskään niin täydellisestä elämästäni :)
Kiitokset kommenttia jättäneille, saa aina hymyn huulille vaikkei ihan aiheeseen liittyisikään :D
Ymmärrän kyllä, että kaikkea ei halua yleisesti jakaa elämästään, mutta mikä on ideana blogilla, jossa kaikki on niin täydellistä ja ihanaa. Ikinä ei mitään ikävää tai odottamatonta tapahdu. Lapset ovat kauniita, älykkäitä ja niin täydellisiä. Mies on niin huomaavainen, rehellinen, rakastava ja kohtelias ja niin täydellinen. Koti on aina siisti ja kuvat siitä on kuin suoraan sisustuslehden keskiaukeamalta. On rahaa, rakkautta ja kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Sitten kun halutaan sopia tähän täydellisen perheen muottiin niin hankitaan vielä se koira. Se koirakin on niin helvetin täydellinen että on sisäsiisti syntymästään saakka.
Miksi mä luen näitä blogeja? Miksi mä vaivaudun jos mua niin helkatisti ärsyttää.
Mä en siis oikeasti usko, että kenenkään elämä on niin täydellistä. Mä en usko että lapset ja miehet ja koirat koti on niin järjestyksessä kaiket päivät aamusta iltaan ja illasta aamuun, kun pitää antaa ymmärtää. Monet näistä seuraamieni blogien kirjoittajista ovat tuttujani, jotkut jopa kavereita tai jopa entisiä ystäviä. Useista tiedän, että elämä ei todellakaan ole niin ruusuista ja täydellistä kuin annetaan ymmärtää. On vain jokin selittämätön tarve antaa itsestään, perheestään ja elämästään sellainen kuva. Minulle herää kysymys miksi?
En minäkään jakaisi elämästäni näin paljoa jos blogia tunnistettavasti ja omalla nimelläni kirjoittaisin, mutta miksi kirjoittaisin jos en voisi kirjoittaa sitä mitä mielessäni oikeasti liikkuu?
Tällaista pohdin tänä iltana.
Terveisiä ei läheskään niin täydellisestä elämästäni :)
Kiitokset kommenttia jättäneille, saa aina hymyn huulille vaikkei ihan aiheeseen liittyisikään :D
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Riittävän hyvä vanhemmuus.
Eilen illalla jäin pitkäksi toviksi pohtimaan tätä uutta (?) käsitettä "riittävän hyvä vanhempi". Aiheesta löytyy kuulemma paljon kirjallisuutta ja nyt suuri aikomukseni olisi sitä etsiä käsiini seuraavalla kirjastoreissulla.
Nyt eron jälkeen on minulla tullut moneen otteeseen erittäin riittämätön olo. Parhaani yritän ja poden huonoa omaatuntoa silloin kun näin ei ole käynyt, mutta isitä huolimatta minusta tuntuu että esikoinen jää nyt todella vähälle huomiolle. Aiemmin talossa oli kaksi aikuista, joista toinen ehti vastailla kysymyksiin ja ihailla lego-rakennelmia silloinkin kun toinen siivosi tai laittoi ruokaa. Nyt olen vain minä yksin ja mun keksittymiskyvyllä ei tehdä kovinkaan montaa asiaa yhtäaikaa. Välillä kun tuntuu ettei onnistu se yksikään. Lisäksi tämä ainainen väsymys on todellinen koettelemus. Haluaisin olla ja viettää aikaa poikani kanssa. Haluaisin tehdä yhdessä enemmän ja käydä ulkona ja olla osallistuva äiti. Nyt vaan tuntuu että en jaksa. Mennään siitä missä aita on matalin. Liikoja ei saisi itseltänsä vaatia, mutta jos meidän yhteiset hetket päivän mittaan on aina vain sohvalla kirjan lukemista tai elokuvan katselua tai lautapelejä pöydän ääressä, ei se tunnu kovin monipuoliselta.
Olen nyt pyrkinyt rauhoittamaan yhden tunnin joka päivä ihan vain poikani kanssa oleiluun. Silloin teemme noita edellä mainittuja asioita, eikä mitään muuta samaan aikaan. Olen pienestä pitäen opettanut lapseni leikkimään myös yksin, joten hän viihtyy hyvin omissa oloissaankin ja jaksaa leikkiä itsekseen. Kuitenkin tuntuu, että välillä minun pitäisi olla siellä läsnä. Kuitenkin leikkiminen hänen kanssaan tuntuu todella teennäiseltä ja vaikealta minulle. Mielikuvituksemme ovat niin eri tasoilla kuten olettaa saattaa aina kun kyseessä on lapsi ja aikuinen. Lisäksi minulla ei ole mitään hajua, mitä 6-vuotiaat pojat haluavat leikeiltänsä. Kyllä nuo miespuoliset henkilöt ovat vain paljon nokkelampia ja sulava liikkeisempiä noissa miesten jutuissa, vaikka kyse olisi vain roboteilla leikkimisestä tai painimatsista sängyllä.
Tämän yhden tunnin toimintatuokion ei tietystikkään onnistu joka päivä, mikäli on kaupass akäyntiä, harrastuksia tai muita menoja. Nukkumaanmenohetki on kuitenkin meille sellainen yhteinen rauhoittumisen paikka. Silloin luetaan iltasatu, mikäli ollaan aikataulussa, eli sängyssä ennen kahdeksaa. Mutta vähintäänkin kysellään päivän kuulumiset ja annetaan pusut ja halit ja toivotetaan hyvät yöt pitkän pitkällä rimpsulla, monella eri kielellä kuten on aina tehty :) Ne on niitä meidän hetkiä. Äiti ja poika-hetkiä.
Olen niin väsynyt olemaan väsynyt.
Harmittelen poikani puolesta kun nyt aikuisen huomio jää hänelä paljon vähemmälle kuin silloin kun talossa oli kaksi aikuista. Kuinka käy kun pikkusisko syntyy? Taas hänen saamansa huomio vähintäänkin puolittuu.. todennäköisesti vauva vaatii ajoittain paljon enemmänkin. Ja äidin väsymys taas moninkertaistuu. Minusta tulee entistä ärhäkämpi, heikkohermoisempi ja lyhyt pinnaisempi.
Voiko minusta riittää tähän kaikkeen..?
Nyt eron jälkeen on minulla tullut moneen otteeseen erittäin riittämätön olo. Parhaani yritän ja poden huonoa omaatuntoa silloin kun näin ei ole käynyt, mutta isitä huolimatta minusta tuntuu että esikoinen jää nyt todella vähälle huomiolle. Aiemmin talossa oli kaksi aikuista, joista toinen ehti vastailla kysymyksiin ja ihailla lego-rakennelmia silloinkin kun toinen siivosi tai laittoi ruokaa. Nyt olen vain minä yksin ja mun keksittymiskyvyllä ei tehdä kovinkaan montaa asiaa yhtäaikaa. Välillä kun tuntuu ettei onnistu se yksikään. Lisäksi tämä ainainen väsymys on todellinen koettelemus. Haluaisin olla ja viettää aikaa poikani kanssa. Haluaisin tehdä yhdessä enemmän ja käydä ulkona ja olla osallistuva äiti. Nyt vaan tuntuu että en jaksa. Mennään siitä missä aita on matalin. Liikoja ei saisi itseltänsä vaatia, mutta jos meidän yhteiset hetket päivän mittaan on aina vain sohvalla kirjan lukemista tai elokuvan katselua tai lautapelejä pöydän ääressä, ei se tunnu kovin monipuoliselta.
Olen nyt pyrkinyt rauhoittamaan yhden tunnin joka päivä ihan vain poikani kanssa oleiluun. Silloin teemme noita edellä mainittuja asioita, eikä mitään muuta samaan aikaan. Olen pienestä pitäen opettanut lapseni leikkimään myös yksin, joten hän viihtyy hyvin omissa oloissaankin ja jaksaa leikkiä itsekseen. Kuitenkin tuntuu, että välillä minun pitäisi olla siellä läsnä. Kuitenkin leikkiminen hänen kanssaan tuntuu todella teennäiseltä ja vaikealta minulle. Mielikuvituksemme ovat niin eri tasoilla kuten olettaa saattaa aina kun kyseessä on lapsi ja aikuinen. Lisäksi minulla ei ole mitään hajua, mitä 6-vuotiaat pojat haluavat leikeiltänsä. Kyllä nuo miespuoliset henkilöt ovat vain paljon nokkelampia ja sulava liikkeisempiä noissa miesten jutuissa, vaikka kyse olisi vain roboteilla leikkimisestä tai painimatsista sängyllä.
Tämän yhden tunnin toimintatuokion ei tietystikkään onnistu joka päivä, mikäli on kaupass akäyntiä, harrastuksia tai muita menoja. Nukkumaanmenohetki on kuitenkin meille sellainen yhteinen rauhoittumisen paikka. Silloin luetaan iltasatu, mikäli ollaan aikataulussa, eli sängyssä ennen kahdeksaa. Mutta vähintäänkin kysellään päivän kuulumiset ja annetaan pusut ja halit ja toivotetaan hyvät yöt pitkän pitkällä rimpsulla, monella eri kielellä kuten on aina tehty :) Ne on niitä meidän hetkiä. Äiti ja poika-hetkiä.
Olen niin väsynyt olemaan väsynyt.
Harmittelen poikani puolesta kun nyt aikuisen huomio jää hänelä paljon vähemmälle kuin silloin kun talossa oli kaksi aikuista. Kuinka käy kun pikkusisko syntyy? Taas hänen saamansa huomio vähintäänkin puolittuu.. todennäköisesti vauva vaatii ajoittain paljon enemmänkin. Ja äidin väsymys taas moninkertaistuu. Minusta tulee entistä ärhäkämpi, heikkohermoisempi ja lyhyt pinnaisempi.
Voiko minusta riittää tähän kaikkeen..?
tiistai 20. marraskuuta 2012
Neuvolakuulumisia..
Käväisin tänään (rv23+4) neuvolassa (yksin tällä kertaa) ja siellä oli normaalin terveydenhoitajan sijasta joku outo ja sen opiskelija. Oletettavasti puhuttiin siis vain ja ainoastaan fyysisestä terveydestä. Varoittelivat kyllä, että meidän oma th voi olla pitkäänkin poissa. Tosi harmi. Enkä voi olla miettimättä, että mitä hänelle/hänen lähipiirilleen on käynyt. Sitähän en varmasti koskaan saa tietää.
Neuvolassa kaikki oli hyvin. Paino oli taas noussut.. ihan liikaa.. Tosin söin juuri ennen neuvolaan menoa ja mulla oli enemmän vaatetta päällä kuin aiemmilla kerroilla.. Selittelyn makua, tiedetään.. Musta tulee norsu.. Verenpaine oli korkeampi myös kuin aiemmilla käynneillä. Hempat olin viime kerran laskun jälkeen saanut nyt kuriin ja olivat noussee 112->127. Ja ihan pelkällä ruokavaliolla. Tästä olen ylpeä. :) Ruisleipää, satunnaisesti muutama siivu maksamakkaraa, paprikaa, pinaatti, parsakaalta.. Lisäksi appelsiinimehua tms c-vitamiinipitoista tukemaan raudan imeytymistä ja maitotuotteet pois rautapitoisilta aterioilta. Toimii! :) Sf-mitta otettiin myös ekaa kertaa ja se näytti 19cm. Sydänäänet 140-150 ja liikkeet ++.
Sain myös Kela-paprut mukaan ja raskaustodistukset. Paperit sitten täytinkin netin kautta kaikki ja täytyy vaan se todistus sinne vielä toimittaa perästä päin.
Painoa lukuunottamatta siis kaikki vallan mainiokkaasti etenee..ja toivottavasti jatkuukin samaan malliin.. :)
Mulla on eilen ja tänään ollut sietämätöntä päänsärkyä. Olen yrittänyt nukkua sitä pois. Auttaakin hetkellisesti. Heräämisen jälkeen on n.1h särytöntä aikaa ja sitten se palaa takaisin. Panadolia kokeilin tänään kun alkaa jo hermo mennä, mutta ei siitä mitään apua ollut. Nenän limakalvot tuntuvat aroilta, että mahtaa olla jotain flunssanpoikasta puskemassa päälle ja siitä johtua päänsärkykin. Tänä iltana menen aikaisin nukkumaan ja toivottavasti huomenna särky ei enää palaa.
Neuvolassa kaikki oli hyvin. Paino oli taas noussut.. ihan liikaa.. Tosin söin juuri ennen neuvolaan menoa ja mulla oli enemmän vaatetta päällä kuin aiemmilla kerroilla.. Selittelyn makua, tiedetään.. Musta tulee norsu.. Verenpaine oli korkeampi myös kuin aiemmilla käynneillä. Hempat olin viime kerran laskun jälkeen saanut nyt kuriin ja olivat noussee 112->127. Ja ihan pelkällä ruokavaliolla. Tästä olen ylpeä. :) Ruisleipää, satunnaisesti muutama siivu maksamakkaraa, paprikaa, pinaatti, parsakaalta.. Lisäksi appelsiinimehua tms c-vitamiinipitoista tukemaan raudan imeytymistä ja maitotuotteet pois rautapitoisilta aterioilta. Toimii! :) Sf-mitta otettiin myös ekaa kertaa ja se näytti 19cm. Sydänäänet 140-150 ja liikkeet ++.
Sain myös Kela-paprut mukaan ja raskaustodistukset. Paperit sitten täytinkin netin kautta kaikki ja täytyy vaan se todistus sinne vielä toimittaa perästä päin.
Painoa lukuunottamatta siis kaikki vallan mainiokkaasti etenee..ja toivottavasti jatkuukin samaan malliin.. :)
Mulla on eilen ja tänään ollut sietämätöntä päänsärkyä. Olen yrittänyt nukkua sitä pois. Auttaakin hetkellisesti. Heräämisen jälkeen on n.1h särytöntä aikaa ja sitten se palaa takaisin. Panadolia kokeilin tänään kun alkaa jo hermo mennä, mutta ei siitä mitään apua ollut. Nenän limakalvot tuntuvat aroilta, että mahtaa olla jotain flunssanpoikasta puskemassa päälle ja siitä johtua päänsärkykin. Tänä iltana menen aikaisin nukkumaan ja toivottavasti huomenna särky ei enää palaa.
perjantai 16. marraskuuta 2012
Materialistin onnea :)
Tänään tuli paketti postissa, tai itse asiassa kaksi. Ensimmäinen oli pehmeä ja sisälsi Villervallan vaatteita, enimmäkseen esikoiselle, mutta jotain pientä jo tulokkaallekin. Toinen paketti oli kova. Siellä on joku erikoisliukuri. Nämä kaikki siis pukinkonttiin kunhan äiti on saanu hipelöidä riittämiin.
Vaunut (käytetyt Emmaljungan yhdistelmät) on meillä nurkissa pyörinyt nyt parisen viikkoa. Huomaan aina ohikulkiessani hypisteleväni niitä. Voi kun niitä pääsisi pian jo kokeilemaan :)
Vaaville olen ostanut vaatteita jo ihan hyvän määrän. Talvipuku koossa 50-56 vielä uupuu. Äippäpakkauksen pukuja on kirppareilta tarttunut mukaan jo kaksikin, mutta onhan ne ihan liian isoja vielä tänä talvena pikkuiselle. Nyt on sitten tullut hankittua ultran jälkeen pinkkiä ja punaista ja yksi mekkokin isoveljen toimesta. Uskon että vaatteilla jo alkuun päästäisiin, mutta täytyyhän sitä jotain vielä ostella. :)
Muut hankinnat onkin sitten vielä tekemättä ihan kokonaan.. Ei ole pinnasänkyä, ei hoitopöytää.. Ei sitteriä tai muutakaan viihdykettä. Kokoajan ajattelen, että onhan tässä vielä rutkasti aikaa.. onhan tässä tosiaan vielä, mutta sillä ajalla on tapana vaan huvet ajohonkin..
Tulevalle isälle täytyy antaa pisteitä siitä, että on antanut mun vapaasti valita vaatteita ja vaunut (tai siis on ollut valinnoistani samaa mieltä) ja on mukisematta maksanut kaikesta puolet :) Jotain hyvääkin siinä siis on. :) Nyt sitten bongasin käytetyn kehdon internetin syövereistä ja odottelen nyt innolla että tuleva isäpappa tulee illalla kylästelemään, että nään saanko sen puhuttua moisen "turhakkeen" hankintaan. Se pinnasänky kun on siitäkin huolimatta ostettava. Vaikkakin sen hankintaa voi toki lykätä vähän pidemmälle.
Mä pääsen tänään katsomaan Twilight - Aamunkoi osa 2. Tätä hetkeä on odoteltu ja lput ostettu jo silloin kun ne tuli ennakkomyyntiin. En ole tainnut koskaan käydäkkään katsomassa mitään elokuvaa sen ensi-ilta päivänä..
Että tällaiset materialismikuulumiset tällä kertaa :)
Muoks. Ja tänään tosiaan rv23+0 :) <3
Muoks muoks. Tuli vielä kolmas ja neljäskin paketti postin mukana, pehmeää esikoiselle kolmannessa. Poika on toivonut jumpsuitia ja nyt sai sellaisen. Menee heti käyttöön, ei kaiken kanssa malta odottaa jouluun.. :D Neljännessä pari PO.Pin bodya pikkuiselle, käytettyjä :)
Vaunut (käytetyt Emmaljungan yhdistelmät) on meillä nurkissa pyörinyt nyt parisen viikkoa. Huomaan aina ohikulkiessani hypisteleväni niitä. Voi kun niitä pääsisi pian jo kokeilemaan :)
Vaaville olen ostanut vaatteita jo ihan hyvän määrän. Talvipuku koossa 50-56 vielä uupuu. Äippäpakkauksen pukuja on kirppareilta tarttunut mukaan jo kaksikin, mutta onhan ne ihan liian isoja vielä tänä talvena pikkuiselle. Nyt on sitten tullut hankittua ultran jälkeen pinkkiä ja punaista ja yksi mekkokin isoveljen toimesta. Uskon että vaatteilla jo alkuun päästäisiin, mutta täytyyhän sitä jotain vielä ostella. :)
Muut hankinnat onkin sitten vielä tekemättä ihan kokonaan.. Ei ole pinnasänkyä, ei hoitopöytää.. Ei sitteriä tai muutakaan viihdykettä. Kokoajan ajattelen, että onhan tässä vielä rutkasti aikaa.. onhan tässä tosiaan vielä, mutta sillä ajalla on tapana vaan huvet ajohonkin..
Tulevalle isälle täytyy antaa pisteitä siitä, että on antanut mun vapaasti valita vaatteita ja vaunut (tai siis on ollut valinnoistani samaa mieltä) ja on mukisematta maksanut kaikesta puolet :) Jotain hyvääkin siinä siis on. :) Nyt sitten bongasin käytetyn kehdon internetin syövereistä ja odottelen nyt innolla että tuleva isäpappa tulee illalla kylästelemään, että nään saanko sen puhuttua moisen "turhakkeen" hankintaan. Se pinnasänky kun on siitäkin huolimatta ostettava. Vaikkakin sen hankintaa voi toki lykätä vähän pidemmälle.
Mä pääsen tänään katsomaan Twilight - Aamunkoi osa 2. Tätä hetkeä on odoteltu ja lput ostettu jo silloin kun ne tuli ennakkomyyntiin. En ole tainnut koskaan käydäkkään katsomassa mitään elokuvaa sen ensi-ilta päivänä..
Että tällaiset materialismikuulumiset tällä kertaa :)
Muoks. Ja tänään tosiaan rv23+0 :) <3
Muoks muoks. Tuli vielä kolmas ja neljäskin paketti postin mukana, pehmeää esikoiselle kolmannessa. Poika on toivonut jumpsuitia ja nyt sai sellaisen. Menee heti käyttöön, ei kaiken kanssa malta odottaa jouluun.. :D Neljännessä pari PO.Pin bodya pikkuiselle, käytettyjä :)
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Kaikki hyvin! :)
Pitkästä aikaa täällä taas. :)
Kaikki alkaa olla oikein mallikkaasti. Pahimmat draamat on nyt toivottavasti elettyä elämää ja alkaa taa jonkinlainen tasapaino löytyä tähän meidänkin arkeen.
Ukko on edelleen ulkoruokinnassa, eikä takaisin ole paluuta. erouutiset on jaettu lapsen kanssa, joka otti ne yllättävän hyvin vastaan, vaikkei ehkä vielä olekaan ihan tajunnut tapahtumien todellista merkitystä. Uusi asunto löytyi miehelle ensikuun alusta ja siihen saakka saa punkkailla kaverinsa nurkissa, eli ei ihan kadulle kuitenkaan ole joutunut. Tavarat on meillä vielä, että ehkä se todellisuus iskee sitten paremmin niin itselle kuin lapsellekin kun on tavarat haettu ja muutettu.. Itse kyllä odotan vain innolla, että saan lisää tilaa omille ja ainaisesti lisääntyville vauvan tavaroille ja tarvikkeille. :)
Mulla on mieliala pysynyt korkealla lähipäivinä. Taitaa alkuraskauden mielialan vaihtelut alkaa jäämään viimein taa :) Musta tuntuu monilta osin, että elämä hymyilee. Nyt asiat on hyvin. Nautin kotona olosta. Nautin omasta ajasta. Nautin lapsen kanssa vietetystä ajasta. Nautin kavereiden seurasta (vaikkei sitä luksusta olekkaan tarjolla ihan riittävän usein). Nautin raskaudesta.
Tästä voi siis jo päätellä, että raskaus on sujunut hyvin ilman ongelmia. Paino on noussut terkkarin mukaan sopivasti, mun mielestä liikaa. Masu alkaa näyttää vauvamasulta pikkuhiljaa, eikä enää sellaselta läskipötsiltä kuin tähän saakka. Vauvan liikkeet tuntuu päivä päivältä kovempina ja eilen illalla kun makoilin selälläni näin jo mahan kohoilevan iskujen tahdissa <3 Myös tuleva isä on pariin otteeseen päässyt kokeilemaan tulokkaan potkuja. Isoveljen kärsivällisyys ei ole riittänyt odotella liikkumatta :)
Rakenneultrassa käytiin viime viikolla ja kaikki oli hyvin. Ultraava lääkäri oli töykeä, joten siltä osin jäi vähän huono maku suuhun. Kaikki tarvittava löytyi ja näytti normaalilta. Sieltä näyttäis olevan tulossa pikkusisko <3
Kaikki alkaa olla oikein mallikkaasti. Pahimmat draamat on nyt toivottavasti elettyä elämää ja alkaa taa jonkinlainen tasapaino löytyä tähän meidänkin arkeen.
Ukko on edelleen ulkoruokinnassa, eikä takaisin ole paluuta. erouutiset on jaettu lapsen kanssa, joka otti ne yllättävän hyvin vastaan, vaikkei ehkä vielä olekaan ihan tajunnut tapahtumien todellista merkitystä. Uusi asunto löytyi miehelle ensikuun alusta ja siihen saakka saa punkkailla kaverinsa nurkissa, eli ei ihan kadulle kuitenkaan ole joutunut. Tavarat on meillä vielä, että ehkä se todellisuus iskee sitten paremmin niin itselle kuin lapsellekin kun on tavarat haettu ja muutettu.. Itse kyllä odotan vain innolla, että saan lisää tilaa omille ja ainaisesti lisääntyville vauvan tavaroille ja tarvikkeille. :)
Mulla on mieliala pysynyt korkealla lähipäivinä. Taitaa alkuraskauden mielialan vaihtelut alkaa jäämään viimein taa :) Musta tuntuu monilta osin, että elämä hymyilee. Nyt asiat on hyvin. Nautin kotona olosta. Nautin omasta ajasta. Nautin lapsen kanssa vietetystä ajasta. Nautin kavereiden seurasta (vaikkei sitä luksusta olekkaan tarjolla ihan riittävän usein). Nautin raskaudesta.
Tästä voi siis jo päätellä, että raskaus on sujunut hyvin ilman ongelmia. Paino on noussut terkkarin mukaan sopivasti, mun mielestä liikaa. Masu alkaa näyttää vauvamasulta pikkuhiljaa, eikä enää sellaselta läskipötsiltä kuin tähän saakka. Vauvan liikkeet tuntuu päivä päivältä kovempina ja eilen illalla kun makoilin selälläni näin jo mahan kohoilevan iskujen tahdissa <3 Myös tuleva isä on pariin otteeseen päässyt kokeilemaan tulokkaan potkuja. Isoveljen kärsivällisyys ei ole riittänyt odotella liikkumatta :)
Rakenneultrassa käytiin viime viikolla ja kaikki oli hyvin. Ultraava lääkäri oli töykeä, joten siltä osin jäi vähän huono maku suuhun. Kaikki tarvittava löytyi ja näytti normaalilta. Sieltä näyttäis olevan tulossa pikkusisko <3
torstai 4. lokakuuta 2012
Ero(tus)..
Mä olen taas ottanut vähän etäisyyttä blogimaailmaan. Alkoi tuntumaan siltä, että samoja asioita joutuu jauhamaan kokoajan. On erittäin hyvä että minulla on ihmisiä ympärillä kenelle puhua. Niin alan ammattilaisia kuin ystäviäkin. Lisäksi en yhtään aliarvioi blogin merkitystä purkukanavana. Sitten siinä vaan kävi niin, että minusta alkoi tuntumaan, että mua säälitään. Kuunnellaan säälistä ja jokaisessa puhelussa piti nyt kertoa yhtäkkiä kaikki parisuhteen käänteet kaikille. Lisäksi kävi terapauttia ja olisi ehkä sen miehenkin kanssa pitänyt jutella. Sitten se vain jäi. Tänne kirjoittaminen, nimittäin. Tuli kai parisuhdeongelmien yliannostus.
Vähän päivitystä meidän tilanteesta. Paljon on taas tapahtunut ja ehkä jotain uuttakin opittu. Onko se hyvästä vai pahasta niin sitä en vielä osaa sanoa. Mielialat ovat vaihtelevia ja olotila heittelee laidasta laitaan.
Pari viikkoa sitten mies lähti keskiviikkoiltana baariin (oli sairaslomalla). Torstaina mulla puhkesi autosta rengas, juuri kun oli aika hakea esikoinen eskarista. Yritin tietysti miehelle sitten soittaa, mutta eihän hän puhelimeen vastannut. Ei ollut tullut yöksi kotiinkaan, mikä sinänsä baari-iltojen päätteeksi on suht normaalia hänelle. Asiasta on koo parisuhteemme ajan väännetty kättä ja loppujen lopuksi olen antanut periksi sen verran, että voi olla yötä pois kunhan ilmoittaa siitä minulle (esim tekstiviesti), ettei minun tarvitse huolestua. Lisäksi miehellä on myös paha tapa olla vastaamatta puhelimeen.
Keskiviikkona hän ei ilmoittanut, ettei tule yöksi kotiin. Torstaina hän ei vastannut puhelimeen. Hän ei myöskään koskaan vaivautunut soittamaan minulle takaisin. Perjantaina puolenpäivän aikoihin hän tuli kotiin. Aikani odottelin, että jospas sieltä jonkinmoinen selitys tai anteeksipyyntö tulisi, mutta kun ainoat sanat mitä miehestä irtosi oli "Moi." ja myöhemmin "Mitä tuijotat?", en jaksanut minäkään selitellä sen enempiä vaan kun tiesin että on samana päivänä lähdössä viikonlopuksi reissuun niin totesin vain että voi jättää avaimet keittiön pöydälle kuin lähtee.
Dramaattista tai ei, mutta näin tapahtui meidän erilleen muutto. Viimeinkin.
Tästä on nyt pari viikkoa aikaa ja viime viikolla mies kävi nukkumassa yhden yön meidän sohvalla ja tällä viikolla kaksi. Hänellä ei edelleenkään ole asuntoa, mutta päätin etten ala häntä pysyvästi säälistä majoittamaan. Mikäli niitä yöpaikkoja on vuosien varrella aina baari-iltojen päätteeksi löytynyt, niin eiköhän hän jonkun paikan löydä jatkossakin. Yksi ilta hänen kanssaan meillä meni ihan ok. Yritin viritellä keskustelua ja hän keskittyi viettämään aikaa niin minun kuin lapsenkin kanssa. Tällä viikolla kaksi iltaa olikin jo sitten liikaa. Ensimmäinen meni taas suht ok, mutta toisen illan istui vain tietokoneella. (Inhoan tätä yli kaiken!! Ja hän tietää sen.)
Kahden viikon aikana olemme tapaamisten lisäksi jutelleet 2 kertaa puhelimessa (n. 30sek-1min kerrallaan) ja vaihtaneet pariin otteeseen kuulumiset facebookissa, sillojnkin lähinnä hänen siskostaa joka sai tyttövauvan viime lauantaina.
Onhan se ollut ihan kiva kun on täällä ollut. On vienyt lapsen eskariin pari kertaa ja asensi mun tietokoneeseen virusturvan joka oli päässyt vanhenemaan. Tällaisia käytännön asioita. Mutta huomaan, ettei meidän välillä tunnu olevaan mitään romanttisia tunteita. Minulla ei ole häntä ikävä (paitsi joissain käytännön asioissa), minulla on ikävä jotain seuraa. Mutta ihan kuka tahansa kavereistani kelpaisi ja varmasti mieluummin kuin juuri hän. Hän ei saa miussa aikaan mitään suurta tunteiden paloa, epätoivoa tai oikeastaan yhtään mitään tunteita.
Olen tätä asiaa nyt pohtinut tässä parin päivän ajan. En keksi muuta selitystä tunteideni totaaliseen katoamiseen ihan yhtäkkiä kuin luottamuksen häviämisen. Hän on nyt muutaman kerran valehdellut minulle ja perheterapeuteille. Tämä ehkä lisännyt epäluottamusta entisestään. Päällimmäisenä syynä epäluottamuksen syntyyn on kuitenkin tunne siitä että hän oli meitä jättämässä kun ilmoitti yhtäkkiä että muuttaa pois (vaikkei sitten niin saanutkaan aikaiseksi tehtyä). Toinen potenttiaalinen vaihtoehto tunteiden häipymiselle on luottamuksen puutteeseen liittyen, että olen vain sulkenut itseltäni nämä tunnekanavat. En anna itselleni lupaa tuntea mitään, koska uskon, että hän vain satuttaisi meitä uudelleen. Mene ja tiedä.
Meillä on kuitenkin näin ihan hyvä minä ja lapsi kertaa yksi ja puoli :)
"Puolikas" voi kans ihan hyvin. Neuvolalääkärillä käytiin ja eipä siellä kummempia tullut ilmi. Paino oli noussut edellisestä käynnistä n.1kg. Syke kuului vahvasti ja kohtu oli "mukavasti pyöristynyt". RR oli hieman kohonnut edellisestä käynnistä, mutta edelleen ihan normilukemissa. Mittaus suoritettiin tosin heti sen perään kun olin lopettanut puheen mun ja miehen erilleen "muutosta". Eli saattoi olla vähän paineita nostattava puheenaihe juuri takana. Mies tuli myös neuvolaan ihan ominensa (pelkän muistutuksen perusteella neuvola-ajasta), mikä tietysti osoittaa jonkinmoista kiinnostusta ainakin lasta kohtaan.
Kiitokset tunnustuksista, niitä suoneille :) Teen tunnustuspostauksen ensi kerralla. Ajattelen, että kuulette mielummin ensin kuulumisemme ja sen että kaikki on ihan hyvin hiljaisuudesta huolimatta.
Vähän päivitystä meidän tilanteesta. Paljon on taas tapahtunut ja ehkä jotain uuttakin opittu. Onko se hyvästä vai pahasta niin sitä en vielä osaa sanoa. Mielialat ovat vaihtelevia ja olotila heittelee laidasta laitaan.
Pari viikkoa sitten mies lähti keskiviikkoiltana baariin (oli sairaslomalla). Torstaina mulla puhkesi autosta rengas, juuri kun oli aika hakea esikoinen eskarista. Yritin tietysti miehelle sitten soittaa, mutta eihän hän puhelimeen vastannut. Ei ollut tullut yöksi kotiinkaan, mikä sinänsä baari-iltojen päätteeksi on suht normaalia hänelle. Asiasta on koo parisuhteemme ajan väännetty kättä ja loppujen lopuksi olen antanut periksi sen verran, että voi olla yötä pois kunhan ilmoittaa siitä minulle (esim tekstiviesti), ettei minun tarvitse huolestua. Lisäksi miehellä on myös paha tapa olla vastaamatta puhelimeen.
Keskiviikkona hän ei ilmoittanut, ettei tule yöksi kotiin. Torstaina hän ei vastannut puhelimeen. Hän ei myöskään koskaan vaivautunut soittamaan minulle takaisin. Perjantaina puolenpäivän aikoihin hän tuli kotiin. Aikani odottelin, että jospas sieltä jonkinmoinen selitys tai anteeksipyyntö tulisi, mutta kun ainoat sanat mitä miehestä irtosi oli "Moi." ja myöhemmin "Mitä tuijotat?", en jaksanut minäkään selitellä sen enempiä vaan kun tiesin että on samana päivänä lähdössä viikonlopuksi reissuun niin totesin vain että voi jättää avaimet keittiön pöydälle kuin lähtee.
Dramaattista tai ei, mutta näin tapahtui meidän erilleen muutto. Viimeinkin.
Tästä on nyt pari viikkoa aikaa ja viime viikolla mies kävi nukkumassa yhden yön meidän sohvalla ja tällä viikolla kaksi. Hänellä ei edelleenkään ole asuntoa, mutta päätin etten ala häntä pysyvästi säälistä majoittamaan. Mikäli niitä yöpaikkoja on vuosien varrella aina baari-iltojen päätteeksi löytynyt, niin eiköhän hän jonkun paikan löydä jatkossakin. Yksi ilta hänen kanssaan meillä meni ihan ok. Yritin viritellä keskustelua ja hän keskittyi viettämään aikaa niin minun kuin lapsenkin kanssa. Tällä viikolla kaksi iltaa olikin jo sitten liikaa. Ensimmäinen meni taas suht ok, mutta toisen illan istui vain tietokoneella. (Inhoan tätä yli kaiken!! Ja hän tietää sen.)
Kahden viikon aikana olemme tapaamisten lisäksi jutelleet 2 kertaa puhelimessa (n. 30sek-1min kerrallaan) ja vaihtaneet pariin otteeseen kuulumiset facebookissa, sillojnkin lähinnä hänen siskostaa joka sai tyttövauvan viime lauantaina.
Onhan se ollut ihan kiva kun on täällä ollut. On vienyt lapsen eskariin pari kertaa ja asensi mun tietokoneeseen virusturvan joka oli päässyt vanhenemaan. Tällaisia käytännön asioita. Mutta huomaan, ettei meidän välillä tunnu olevaan mitään romanttisia tunteita. Minulla ei ole häntä ikävä (paitsi joissain käytännön asioissa), minulla on ikävä jotain seuraa. Mutta ihan kuka tahansa kavereistani kelpaisi ja varmasti mieluummin kuin juuri hän. Hän ei saa miussa aikaan mitään suurta tunteiden paloa, epätoivoa tai oikeastaan yhtään mitään tunteita.
Olen tätä asiaa nyt pohtinut tässä parin päivän ajan. En keksi muuta selitystä tunteideni totaaliseen katoamiseen ihan yhtäkkiä kuin luottamuksen häviämisen. Hän on nyt muutaman kerran valehdellut minulle ja perheterapeuteille. Tämä ehkä lisännyt epäluottamusta entisestään. Päällimmäisenä syynä epäluottamuksen syntyyn on kuitenkin tunne siitä että hän oli meitä jättämässä kun ilmoitti yhtäkkiä että muuttaa pois (vaikkei sitten niin saanutkaan aikaiseksi tehtyä). Toinen potenttiaalinen vaihtoehto tunteiden häipymiselle on luottamuksen puutteeseen liittyen, että olen vain sulkenut itseltäni nämä tunnekanavat. En anna itselleni lupaa tuntea mitään, koska uskon, että hän vain satuttaisi meitä uudelleen. Mene ja tiedä.
Meillä on kuitenkin näin ihan hyvä minä ja lapsi kertaa yksi ja puoli :)
"Puolikas" voi kans ihan hyvin. Neuvolalääkärillä käytiin ja eipä siellä kummempia tullut ilmi. Paino oli noussut edellisestä käynnistä n.1kg. Syke kuului vahvasti ja kohtu oli "mukavasti pyöristynyt". RR oli hieman kohonnut edellisestä käynnistä, mutta edelleen ihan normilukemissa. Mittaus suoritettiin tosin heti sen perään kun olin lopettanut puheen mun ja miehen erilleen "muutosta". Eli saattoi olla vähän paineita nostattava puheenaihe juuri takana. Mies tuli myös neuvolaan ihan ominensa (pelkän muistutuksen perusteella neuvola-ajasta), mikä tietysti osoittaa jonkinmoista kiinnostusta ainakin lasta kohtaan.
Kiitokset tunnustuksista, niitä suoneille :) Teen tunnustuspostauksen ensi kerralla. Ajattelen, että kuulette mielummin ensin kuulumisemme ja sen että kaikki on ihan hyvin hiljaisuudesta huolimatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)