perjantai 24. elokuuta 2012

Ärsyttävä flunssa ja mies..

Mulla on tosi paha flunssa. Olen juuri lähdössä apteekkiin tutkimaan mitä vaihtoehtoja raskaana olevalla on flunssan hoitoon. Sarvikuonon ajattelin ainakin hankkia.Ennen lähtöä ajattelin tulla kuitenkin purkamaan pahaa oloani tänne, kun ei ole ketään muutakaan..

Eilen illalla olin todella kipeänä ja kysyin sitten mieheltä, että jos voisi toimittaa eskarilaisen koululle töihin mennessään, kun lähtöajat sopivat yksiin kuitenkin. Jotta minä saisin nukkua vähän pitempään, kun koululle kävelyn jälkeen en koskaan enää unta saa vaikka kuinka olisin väsynyt. Hän lupasi. Kyseli vielä onko jotain erikoista muistettvaa tai tarvitseeko koululla tehdä jotain erikoista (ei ole nyt siis kesäloman jälkeen kertaakaan vienyt lasta..). Selitin hänelle asioiden kulun ja kehotin herättämään pojan seitsemältä, jotta ehtii syödä aamupalan ja hoitaa aamupesut ja muut ilman suurempaa kiirusta. Mies lupasi näin tekevänsä.

Aamulla kävin hereillä klo 7, ja huomasin molempien miesten vielä nukkuvan. Jatkoin torkkumista, mutta en uskaltanut syvempään uneen vaipua, en tiedä miksi. Ajattelin kuitenkin, että ehkä mies oli laittanut kellon soimaan vaikka vartin yli ajatellen että saa lapsen eskarikuntoon minua nopeammin.. kävin hereillä taas 7.20. Ei mitään. Lopulta kun avasin silmäni hieman yli puoli kahdeksan eikä vieläkään kumpikaan ollut herännyt, nousin ylös, herätin pojan, keitin puuron, "syotin" lapsen, huolehdin pesut ja vaatteet päälle. Tässä vaiheessa mies nousi ylös. Ei sanonut sanaakaan. Ei minulle, ei pojalle. Istui tietokoneelle. Lähdin viemään poikaa koululle ja kun palasin takaisin oli mies lähtenyt.

Juuri eilen illalla hänelle mainitsin, että en yhtään pidä siitä että hän ei osaa pyytää anteeksi. Siis pyytää toki siinä vaiheessa kun huudan/raivoan/muuten vain huomauatan hänen tehneen jotain väärin tai jättänyt jotain tekemättä. Siloin hän pyytää anteeksi. Mutta ei koskaan ilman minun mainintaa. Vaikka varmasti tietää mokanneensa ilman että minun tarvitsee asiaa hänelle erikseen mainita.

Tänäkin aamuna olisi herätessään voinut vain tokaista, että sori en herännyt, voin kyllä viedä pojan lähtiessäni, mene sä vaan takas nukkumaan ja mä oisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Ihmisiähän me kaikki ollaan ja vahinkoja ja erehdyksiä sattuu. Mutta jos hän on jotain luvannut ja ei sitä tee oli syy mikä hyvänsä niin tarvitseeko minun erikseen huomauttaa, ettet taaskaan tehnyt niinkuin lupasit jotta hän voi pyytää anteeksi. Nyt en aio sanoa mitään. Tuskin sanoo hänkään. Jatkossa en apua pyytele, vaikka pää kainalossa pitäisi koululle raahautua.

Ps. Kohta lähden labraan otattamaan verikokeet. Toivottavasti flunssa ei vaikuta niiden ottoon.. :/

2 kommenttia:

  1. Onpa kurjaa käytöstä mieheltäsi. :/ Toivottavasti tajuaa virheensä ja pyytää edes anteeksi.
    Yritähän nyt huilata ja parannella itseäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajunnut se varmasti on, mutta anteeksi tuskin pyytää. Viikonlopun ohjelmassa on lepoa ja...öö... lepoa :)

      Poista