Masennusta..?

Toissa iltana avasin keskustelua miehen kanssa.. tartuin heti sanoihin, kun hän mainitsi olevansa sekaisin ja masentunut. En ole koskaan ajatellut että mieheni voisi olla masentunut, mutta se osaltaan selittäisi paljon hänen viimeaikaisesta käytöksestään ja näistä yllättävistä elämänmuutoshaluista.

Etsi netistä Beckin masennustestin ja mieheni sai 40 pistettä. Siis 40!! 30 on jo vaikean masennuksen raja ja jo yli 17 pisteen ylityksestä suositellaan lääkärille menoa. En olis ikinä uskonut. Se sanavalinta oli ehkä hänen tapansa pyytää apua ja ehkä hän toivoi minun siihen tarttuvan. Ei vastustellut kun pyysin testin tekemään, ei myöskään yrittänyt peitellä vastauksiaan, vaan ihan minun nähteni vastasi kysymyksiin. Kertoi myös ensimmäistä kertaa lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen olleen hänelle rankkoja. Aiemmin minulle hokenut, että ei tarvitse stressata, kuinka asioilla on tapana järjestyä, kuinka kaikelle on tarkoitus ja kyllä se sieltä tulee sitten kun on sen aika. Mutta se olikin hänelle vaikeaa, oikeasti. Suostui myös helposti kun ehdotin lääkärille hakeutumista. Perjantaiaamuna käyn hänet ihan itse saattelemassa päivystävälle hoitajalle ja toivottavasti sieltä saadaan jatkoja piakkoin. Tulostettu versio testistä lähtee hänen mukaansa.

Itselläni on hieman sekava olo. Jotenkin olen ehkä jollain sairaalla tapaa helpottunut. Ehkä tähän outoon käytökseen on jokin syy. Ehkä siellä sisällä jossain on kuitenkin vielä se ihminen johon aikoinaan ihastuin ja rakastuin. Kuitenkin tuntuu tyhmältä ja sairaalta "iloita" toisen sairaudesta. Sitten alan miettimään, miksei hän ole voinut puhua minulle tunteistaan aiemmin. Ei hän ole koskaan ollut puhuja tyyppiä, eli ehkä mun pitäis olla huojentunut myös siitä seikasta, että kaiken tämän draaman keskellä hän on avautunut minulle vaikeista tunteistaan enemmän kuin ehkä koskaan ennen.

Se onko meidän suhde pelastettavissa vaikka masennus saataisiinkin kukistettua on pitkässä kuusessa. Kukaan ei voi tietää miltä osin meidän ns. ongelmat ja miehen tunteet johtuvat masennuksesta ja miltä osin ne ovat "todellisia".

Pitkä prosessi on edessä, sen tiedän nyt. Se aloitetaan eri osoitteista ensi kuun alusta. Toivottavasti yksin olo ja hänen haluamansa oma aika saa ajatuksia selvemmäksi. Itsekään en osaa olla enää niin loukkaantunut, vihainen ja ahdistunut tästä tilanteesta. Jos taustalla on sairaus niin eihän läheistä ihmistä jätetään pulaan sillä hetkellä.

Hän on tässä parin päivän sisällä onnistunut muutaman kerran sanomaan minulle asioita todella loukkaavasti, kuten silloin toissa iltana oli keskustelumme jälkeen jälleen vailla seksiä. Itse en kokenut sitä hyväksi ajatukseksi, ottaen huomioon kuinka en tässä tilanteessa kykene erottamaan tunteitani seksistä ja kuinka se satuttaisi minua vaan entisestään, joten kieltäydyin. Pian hän lähti kaverinsa kanssa "upottamaan ajatukset alkoholiin", olisi halunnut seksiä saadakseen muuta ajateltavaa ja rentoutuakseen rankan keskustelumme jälkeen, mutta "kun en kerta voi sitä hänelle antaa niin täytyy tyytyä alkoholin suomaan vaihtoehtoon". Minulle tuli paha olo tästä, ihan kuin minä tieten tahtoa usuttaisin häntä ryyppäämään. Ja kuinka jos pian hänellä on myös alkoholiongelma niin haluaako hän minun syyttävän itseäni siitäkin - kun en kerta anna seksiä. Tälläkin uhalla kieltäydyin kunniasta jälleen tänään.