Tämä teksti on kirjoitettu herkässä mielentilassa, eikä siksi sovi otettavaksi liian vakavasti.
Mä olen saannut koulutuksen kuunnella muita ja ymmärtää. Minut on opetettu olemaan tukena ja antamaan aikaa. Ammatissani minun tulee laittaa omat mielipiteet ja asenteet syrjään ja rajattomalla empatiakyvylläni asettua toisen asemaan ja auttaa ja hoitaa ja avustaa. Ja niin edelleen.
Nyt olen raskaana oleva hormoonihirviö joka ei tällä ko hetkellä ole töissä. Mies on masentunut ja sitä pitäisi ymmärtää. Mutta sanoinko jo että olen raskaana oleva hormoonihirviö?? Onko joku joskus maininnut kuinka raskausaikana mielialat vaihtelee? Ja silti mun pitäs olla nyt tässä niin kutsutussa parisuhteessa se vakaa ja järjestelmällinen, järkevästi ajatteleva osapuoli, niinkö? Koska mies on masentunut ja sitä täytyy ymmärtää. Sen hyväksi teen asioita, jotta sillä osi parempi olla ja se tulis iloisemmalle mielelle.
Mitä V****A tapahtui neuvolan esitteissäkin moneen kertaan mainituille "tuleva äiti tarvitsee huomiota" ja "viimeistään tässä vaiheessa tulevan isän on hyvä laittaa omat tarpeensa toiselle sijalle ja keskittyä odottavan äidin hyvinvointiin" ?????
Mä en todellakaan vaadi näitä. Mä en vaadi, että kukaan tekis mun puolesta yhtään sen enempää kuin ennenkään (vaik oishan se joskus kiva), mä en vaadi että mun hyvinvointi ois sen tärkeämpää kuin muidenkaan, paitsi tietysti että mun hyvinvointi on sama kuin kahden ihmisen hyvinvointi. Mutta S*****A sentään mä VAADIN, että mua kohdellaan niin kuin ihmistä! Mua ei tarvitse kohdella niinkuin vaimoa, jos siltä ei tunnu, mutta H******I sentään ihminen se minä kuitenkin olen. Jos sillä ei oo sulle paskankaan väliä, että mä kannan sun lasta sisälläni niin olkoon olematta, mutta ihminen mä silti olen. En mikään roskapussi, jonka voi dumpata tienreunaan kun siltä tuntuu ja kaivaa sieltä ne kuluneet vanhat villasukat pari viikkoa myöhemmin taas käyttöön, ku oli ne sitenki ihan kivat..
Kehotan nyt vielä lukemaan postauksen ensimmäisen lauseen uudelleen! Kiitos!
Tiedän muutaman vakavasti masentuneen tapauksen, joiden kanssa eläminen oli aika raskasta.
VastaaPoistaJoskus tuntui siltä, että se masentunut ei nähnyt kuin sen oman pahan olonsa ja oli äärettömän itsekäs toimiessaan. Jokaista asiaa pystyi perustella sillä, kun on niin masentunut. Se, että viina maistui normaalia enemmän. Sitä että ei jaksanut olla töissä, siivota, osallistua mihinkään josta olisi ollut jollekin muullekin jotakin iloa. Myös omaa käytöstään, sitä huonoa, pystyi laittaa masennuksen piikkiin. Parisuhde oli sitä, että se toinen osapuoli pyöritti sitä arkea ja yritti ymmärtää masentunutta. Yhtäkään näistä suhteista ei ole enää olemassa, vaikka masennus on jo selätetty.
Et todellakaan ansaitse huonoa kohtelua. Harmittaa todella paljon puolestasi. Toivottavasti miehesi saa pian lääkityksen ja paikan jossa purkaa pahaa oloaan.
Masennus ei oikeuta mihin tahansa käytökseen. Älä anna miehesi kohtuuttomasti rasittaa itseäsi. Se ei palvele miestäkään loppupeleissä. Liian helppoa on tuudittautua tilanteeseen, että kyllä tuo toinen kaiken hoitaa. Harmittaa puolestasi, että juuri kun tarvisit miestäsi eniten, tämä masentuu. Voimia! Edessäsi on elämäsi paras palkinto =)
VastaaPoista